Ei korjattu energiapuuta tästäkään. Nuori metsä tuli kuntoon oman ajouria. Nyt vain odottamaan sadon kypsymistä . Tilaa on ja kaikkia tarvittavia puulajeja. Kuvat napsittu samoilta sijoilta.
Ei korjattu energiapuuta tästäkään. Nuori metsä tuli kuntoon oman ajouria. Nyt vain odottamaan sadon kypsymistä . Tilaa on ja kaikkia tarvittavia puulajeja. Kuvat napsittu samoilta sijoilta.
Kuvat ovat kilometrin päästä AR:n linkittämästä paikasta viime syksynä. Koko tien varsi on tullut käsitellyksi käsittäen pinta-alaa reilu 20 ha. Useampi eri aikaan hakattu kuvio on kunnostettu kerralla.
Energiarisuihin rakastuneet näkisivät painajaisia pitkän aikaa ,jos kävisivät katsomassa ,kuinka”arvotavaraa” on kaadettu tylysti vain mätänemään. Karu totuus on vain ,että keräilylle tulisi niin iso hintalappu ,että kustannuksia ei olisi mahdollista kuitata tuloilla. Raivaussaha/mies-yhdistelmä saa aikaan jälkeä paljon enemmän ,kuin moto vastaavassa ajassa ja työvälinekin on satoja kertoja halvempi motoon ja ajokoneeseen verrattuna. Polttoainepäästöjen määrä jää vähäiseksi. Reilusti alle 5 litraan hehtaarilla . Motossa ja ajokoneissa ei sadallakaan litralla pärjätä.
Pikkuisen aiemmin tehtynä työmaalla olisi kulunut vielä vähemmän bensaa. Tässä useamman eri-ikäisen kohteen poistettava puusto alkoi olla jo paikoin aika”jäykkää” joten bensaa paloi niillä kohtaa reippaammin.
Se kuva oli ensiharvennus kohteelta. Kyllähän kokopuussakin sellasessq kohteessa olisi jotain tyyliin 80% kuitua. Tuossa keskimmäisessä kuvassa kaadetut puut ei näytä edustavan tuota taimikkoa mikä taustalla näkyy. Eipä kyllä muissakaan.
Ihan hyvä kun on tehty raivurilla, ei tuossa varmaan kenenkään mielestä ollut samanlaisesta kohteesta kuva. Olikos se muuten niin, että finsilva ei ylipäätään myy energiapuuta ja, että ne menee suoraan yhdelle isolle sellufirmalle, että oliko siitä kuvasta edes realistinen vaihtoehto, että finsilva olisi myynyt ne energiaksi? Kaikkien muiden olisi todellakin kannattanut kun olisi mennyt ilman ennakkoraivausta kaikki vaan pinoon mutta nyt lätkäistiin 400e lasku turhasta ennakkoraivauksesta ja arvotavara oli maassa. Kaikille muille varmaan kelpaisi vaikka satanenkin tuloa samasta metsästä, samoista puista.
Tähän asti on kelvannut juu, mutta taloudellinen tulos yrittäjien kannalta on ollut riittämätön ja johtanut esim mhy:n kohdalla oheistoimintojen alasajoon. Näin on käynyt täälläkin. Useita energiapuuyrittäjiä on pannut pillit pussiin ja siirtynyt paremmin tuottaviin hommiin. Osaaville käsille on löytynyt töitä alueyrittäjien palkkaamana. Kehitys näyttää vain kiihtyvän.
Ja kuten totesin, Finsilva on katsonut edullisemmaksi kaataa rojun maahan kasvua haittaamasta. Ei halua syödä yrittäjiä hengiltä teettämällä huonosti tuottavaan työtä alihintaan. Sitä kutsutaan vastuullisuudeksi.
Sovittaisiinko suorittava niin, että antaa sen Finsilvan tehdä kuten näkevät heille sopivimmaksi, ja annetaan muiden taas tehdä miten heille parhaiten passaa. Se taisi sentään olla aprillijuttu, että Finsilva aikoo siirtyä jatkuvaan kasvatukseen?
Finsilva toimiikin liikeperiaatteella eikä sosiaalitukien varassa. Kannattaisi Metsälehdenkin tehdä vertaileva tutkimus kummalla tavalla rahaa tehdään ja saadaan metsä kasvamaan paremmin. Tuettuna ,vai ilman tukia?