Kommentit (12)

  1. Visakallo

    Näkyy tuokin alue muuttuvan jo seuraavassa hakkuussa pelkäksi kuusikoksi. Mitä sen jälkeen tulee?

  2. Voisin uumoilla että kuusikon jälkeen onkin sitten aukko vuorossa. Jatkuvaahan sekin on. Aukko kuuluu sukkestioon ja siten ollaan edelleen jk:ssa. Kuten kaikki metsn kasvattajat kasvattavat. Toki tuo koivujen poisto jo teettää sen että kuusikko kolhitaan pilalle ja siten aukko voitaisiin aivan hyvin tehdä hetikin kaikki pois. Minulle on niin käynyt useammalla hehtaarilla joten en liioittele.

  3. Kaksijakoinen metsä, jossa kuusi aliskasvoksena, ei sen kummempaa.
    Varmin lääke tuohon on, että kuusikon eh:ssa kaikki koivut nutulleen, ja normaali jaksollinen selkeä malli.

  4. metsä-masa

    Kuvassa kasvupaikkana on ilmeisesti MT:n parempilaita ? Myös minun mielipide ja omakohtainen kokemus kannustaisi hakkaamaan ylispuuston pois ja tarkastaa miten kuusikko on selvinnyt ylispuuhakkuusta ja onko taimikko täysitiheä.

    MT ja OMT:n ovat täystihenä arvokkaita kasvupaikkoja tuottamaan lyhyessä ajassa terveen ja runsaan puusadon oikealla metsänkäsittelyllä.

  5. Metsäkupsa

    Kuten edelliset ovat kommentoineet, niin kyllähän kuvan metsä kaksijakoinen on. Eikös aidossa jatkuvassa kasvatuksessa poisteta isoimpia puita, kuvassa on vain ylispuita, välivaiheen puut puuttuvat tyystin. Kuvan koivut ja kaksi isoa kuusta kun päältä kaataa, ei siihen kyllä jää kuin lähes tasaikäinen nuori kuusikko.

  6. Itämaan ihme

    Tuota käsitystä kuulee paljon, eli ylispuita ja pohjalla jonkunlainen taimikko -> jatkuva kasvatus.

    Jatkuvassa kasvatuksessa oman käsityksen mukaan tulisi olla kaikkea t1 – 04 välistä kerroksittain. 04 yksilöitä poistetaan ja uutta taimiainesta pitäisi syntyä lisää pohjalle luontaisesti.

    Tuo kuva on omankin käsitykseni mukaan kaksijakoinen. Seuraava hakkuu on ypp, sen jälkeen tuo onkin puhdas kuusikko. Kun kuusikko kasvaa umpeen, ei pohjalle tule luonnostaan taimia.

  7. Tuohan voi olla jk nimellä (toistaiseksi) ja niin minäkin tuota kasvattaisin. Sitten se varsinainen jk selviää kun nähdään tuleeko metsään uusia taimia. Jos ei tule niin pääoma on yhdessä -kahdessa harvennuksessa syöty.

  8. Itämaan ihme

    Eli onko kyseessä jatkettu kasvatus
    Ei jatkuva.

  9. Tolopainen

    Taitaa edullisin ratkaisu olla kuivattaa nuo koivut pystyyn kuorimalla koivut. Hakkuusta tulee tappiota ajourineen ja latvoja menee kuusista poikki. Tätä se on kun etukasvuisia koivuja jätetään taimikon hoidossa.

  10. Hiukka aiemmin olisi voinut koivut jo poistaa. Kyllä nyt tuhoa tulee jos ne hakataan koneellisesti. Manutyönä voisi jotain vielä pelastuakkin kuusista.

  11. Gla

    Yksimielisyys tilanteesta on eli kaksijaksoinen puusto, johon jää koivujen jälkeen päätehakkuuvaiheeseen kasvatettava kuusikko. Siis suht tasarakenteinen ja yhden puulajin muodostama puusto. Tuonne voi tehdä poimintahakkuun (tai ylispuuhakkuun), mutta se on eri asia kuin jatkuvan kasvatuksen puusto, jota tapaa vain mielikuvitusmetsissä.

  12. Tolopainenhan esitti kummallisen ratkaisun.
    Kun kuusikko on eh-vaiheessa, koivuthan lähtevät siinä normitoimena myyntipinoon. Lauha talvikeli oltava korjuussa.

Metsänhoito Metsänhoito

Keskustelut