Aiemmin ei ole koskaan tarvinnut heinäämistä tehdä taimikoissa. Nyt kaikki toissa vuonna istutetut 5 ha taimikoita olivat kuin heinäpeltoja. Aikainen lumen tulo ja sen sulaminen helpottivat työtä kun miehen korkuinen heinikko osin kaatui ja taimien pelastaminen onnistui 40 vuotta vanhalla jääkiekkomailalla hyvin. Vai olisiko jollakin muuta keinoa taimien pelastamiseksi heinien alta ?
Huh,huh! Minkälainen metsä tuossa kasvoi aikaisemmin? Oliko ennen hakkuuta mahdollisesti lannoitettu 10 vuoden sisällä?
Aivan tavallinen hakkuukypsä sekapuumetsähän siinä kasvoi. Lannoitettu puustoa ei ollut koskaan.
Istutus tapahtui toissa keväänä, ei siis toissa vuonna. Kuuselle piti istuttaa vaikka mänty olisi saattanut olla parempi kuivahkolle mäelle. Hirvet olisivat kuitenkin mäntytaimikot tuhonneet kuten viereisen taimikon kaikki luonnon mäntytaimet.
Työtä siinä muutamaksi vuodeksi piisaa. Itselle kävi aikoinaan samanlainen heinäpelto yllätys. Oli vanha tiheä männikkö, jossa puolukan varsia vain kasvoi. Uudistin konekylvöllä ja siemenpuilla. Oli täysi yllätys, kun parin vuoden päästä olikin ihmisen mittainen kastiskaspelto. Heinäystä piisasi, osan jouduin kuusilla paikkomaan, vaikka männyn kasvumaata oli paremmin. Onkohan aikojen saatossa typpilaskeumat rehevöittäneet paikkoja.
Kuvassa oleva kuusentaimi on jo heinien taittama. Herää kysymys onko heinäämisestä hyötyä tällaisten taimien osalta.
Taimet ehtivät olla vain muutaman päivän lumenalle kaatuneen heinikon alla. Kuvan taimikon oli vain taittunut ja mailalla sen sai pystyyn. En tiedä miten olisi käynyt jos taimet olisivat yli talven olleet kaatuneen heinikon alla.
Jos tuosta jotain myönteistä haluaa löytää, niin ehkä sen, ettei tuohon taida juurikaan vesaikkoa tulla!
Onpa lyönyt metsälauhaa paljon. Minun mielestä heinien jo tapahtunut lakoaminen tekee työstä entistä vaikeampaa. Taimia on vaikea edes löytää. Heinät kasvavat tuppaissa, joten tilanne ei ole joka taimen osalta yhtä paha.
Itsellä kävi turvesuon metsitysprojektilla vastaava heinittyminen. Asiaan vaikutti metsitystukihakemuksen hidas käsittely, joka viivästytti istutuksia yhden kesän. Minä olen tehnyt heinäystä Makitan akkukäyttöisellä trimmerillä ja kolmioterällä. Sektorisuoja poistettuna on kätevä pyöräyttää taimi vapaaksi heinästä. Jo taittuneita taimia olen pyrkinyt oikomaan. Työ jatkuu vielä ennen kuin lunta tulee enemmän. Ja keväällä sitten lisää. Täydennysistutukset teen tekemällä trimmerillä ”reiän” heinikkoon ja ruiskuttamalla sen glyfosaatilla.