Kuvassa viisi vuotta sitten avohakkaamani 3ha:n aukko istutettuna tämän kesän varhaisperkauksen jälkeen.
Kuvassa viisi vuotta sitten avohakkaamani 3ha:n aukko istutettuna tämän kesän varhaisperkauksen jälkeen.
Metsänhoito
Uskalsin minäkin mäntyä istuttaa, mutta huonostihan siinä hommassa kävi. Tulipahan käytyä samalla hirvivahinkojen korkeakoulu ja tulevaisuudessa viisaampi.
Kuvassa on myös oppimisen tulos. Vielä 20 vuotta sitten ei varhaisperattu eikä aina edes hoidettu koko taimikkoa istutusten jälkeen. Toimenpiteiden ajoitus on siirtynyt kehityksen myötä huomattavasti varhaisempaan ajankohtaan eikä töitä laiminlyödä. Tulokset näkyvät alentuneina kustannuksina ,parempana kasvuna ja olemattomina hirvivahinkoina.
Kun lehtipuu ei missään vaiheessa taimikossa ohita kasvussa istutettua mäntyä ,hirvivahinko on äärimmäisen harvinainen. Kuvassa ”neljä vuotta sitten varhaisperattu” vahinkoja ei näy ,vaikka kuvio sijaitsee valtatien läheisyydessä hirvivaroitusmerkkien vaikutusalueella. Tämä tarkoittaa poikkeuksellisen suurta vahinkoriskiä myös taimikoissa. Raivauksen ansiosta riski ei ole realisoitunut. Vastaavia esimerkkejä löytyy alueelta runsaasti. Hoidettu taimikko ei kiinnosta hirviä.
Toimija ,jonka alueilta kuvat on otettu, omistaa tuhansia(kymmeniä) hehtaareita metsiä eripuolella Keski-Suomea ja vähän muuallakin.
Täällä Päijät-Hämeessä on kyllä taimikot hoidettu ja varhaisperattu aina, eikä alettu vasta 20 vuotta sitten. Ilmankos täällä on valtakunnan parhaat metsätalouden tunnusluvut.
Onko raivaus ollut kemera-ehtojen takia liian myöhään ,onkin jo eri tarina ,mutta oleellista vahinkojen kannalta. Tuon toisen kuvan taimikko raivattiin rimaa hipoen riittävän ajoissa. Vanhan kemeramallin mukaan se olisi tehty 2-3 vuotta myöhemmin ja vahinkoriskin kannalta liian myöhään. Tämän kuvan kohteella on toimittu jo pari vuotta aikaisemmin verrattuna edelliseen. Tämä on kehityksen suunta.
Sen verran on tullut kierrettyä 35 vuoden aikaan eri omistajien metsissä ,että uskallan olla eri mieltä siitä ,että 20 vuotta sitten taimikoita olisi yleisesti varhaisperattu. Taimikot raivattiin,jos raivattiin, mahdollisimman myöhään ,kun kuviteltiin ,että selvitään yhdellä raivauksella. Nyt ihmetellään ,miksi harvennuksen laatu on huono eikä jäävää puustoa ole riittävästi. Se on valitettavasti heikosti toteutetun taimikonhoidon karu seuraus. Ei ole ,mistä ottaa eikä ole mitä jättää.
Ainakaan täälläpäin ei ole missään vaiheessa uskottu yhden raivauskerran riittävän. Kun on nähnyt tarpeeksi paljon ajoissa varhaisperattujen ja raivattujen taimikoiden hirvituhoja, ei näistä asioista tarvitse edes väitellä. Hirvituhojen määrä on aina suorassa suhteessa hirvien määrään. Suorittavan alueilla on hänen kertomansa mukaan hirvet vähissä, joten hirvituhotkin ovat sen takia vähissä.
Teema onkin ,että mäntyä voi istuttaa. On istutettu menestyksekkäästi isomman hirvikannankin aikaan ,jolloin oltiin paikoin kolminkertaisissa lukemissa nykytilaan verrattuna.
Pieni korjaus avohakkuun ajankohtaan. Se tehtiin neljä vuotta sitten keväällä. Onko Visa varhaisperannut samaan tahtiin? Muistelen ,että kemerakelpoisuus oli lähtömerkki raivaukselle vielä 10 vuotta sitten. Eikä käytäntö ole yleisesti merkittävästi muuttunut tarkastusraporttien perusteella. Raha varhaisperkaukseen ei kelpaa.
Olen kuullut keskustelua, että jokin maaperässä saisi osan taimikoista maistumaan paremmin hirville. Osa taas jäisi rauhaan, kun se jokin puuttuu maaperästä ja vaikuttaa taimen makuun. Tämä selittäisi sitä, miksi osa taimikoista syödään useaan kertaan ja osa jää täysin ilman vahinkoja.
Kaikki männyn taimien kasvua rajoittavat tekijät altistavat hirvituhoille. Etukasvuinen lehtipuuvesakko ja järeä taimikkoon rajautuva metsä ensimmäisinä.
Boorin niukkuus maaperässä aiheuttaa kitukasvuisuutta ja kasvuhäiriöitä. Sietäisi tutkia, onko sillä vaikutusta maistuvuutta heikentävien vasta-aineiden tuotantoon männyn kohdalla.
Yhteisenä nimittäjänä aiemmin esiintyneiden hirvivahinkojen kohdalla olen huomannut olevan paikan nimessä esintyvän sanan ”rauta”. Ko paikoilla puut ovat olleet jo luonnostaan kituliaita ja esi-isät ovat jalostaneet rautaa samojen alueiden maa-aineksesta. Onkin tullut mieleen ,että hirvet torjuvat anemiaa ruokaillessaan niillä. Parjatut hirvien nuolukivet ovat oikein sijoitettuina oiva keino torjua tietyille alueille toistuvasti keskittyviä vahinkoja. Tärkeitä hivenaineita ei tarvitse järsiä puista ,kun niitä saa kätevämmin kivistä.
Melko toimivalta hirvikarkotteelta vaikuttaa karhu. Jälkiä, talvipesä, nyt tiellä auton edessä juoksenteleva nalle tekee hyvää työtä, kohta voi jo koivujakin istuttaa.
Siinä on vain se ongelma, ettei nuolukivi vie hirveltä näläntunnetta, vaan kyllä sen on joka päivä myös syötävä. Nuolukivi huokuttelee ison määrän hirviä paikalle, ja iso porukka syö enemmän taimia kuin pienempi. Näin se vain valitettavasti täällä käytännön tasolla menee.