Kommentit (10)

  1. Jossain oli sellainen ohje, että aliskasvoskuusissa pitäisi olla min.
    10 cm vuosikasvut, jotta niitä kannattaisi jättää uudistuksen yhteydessä kasvamaan. Muuten ne juroo liian paljon. Kuusen taimien kunto ja ikä voisi olla myös aiheellista tarkistaa ennen kuin niistä alkaa kasvattaa seuraavaa sukupolvea.

  2. Noista juuri juurikääpäasiantuntija Tuula Piri varoitteli. Saattavat altistua herkästi juurikäävälle. Toki saattavat kuollakin, kun joutuvat auringon paahteeseen.

  3. Tuolla nyt tuskin mitään juurikääpää maassa on. Sen näköistä metsää. Mitäs tuossa. Vähitellen ylispuustoa pois. Ei kerralla.

  4. Eihän tuo oikein päätehakkuumetsältä näytä. Toki koivuista ei tukkia tulisi odottamallakaan. Oliko mäntyjä kuitenkin niin harvassa ettei kuvion pystyssä pitäminen kannattanut vai liittyikö sopivasti viereiseen hakkuuseen? Kuuset näyttävät tässä ihan ok kuntoisilta.

  5. Jos tuosta meinaa tehdä taimikon kuviolle ni aika tiukkaa tekee… Hakkuun yhteydessä suuri osa tuhoutuu /vahingoittuu jolloin lakirajat tulee vastaan, eli alueelle suoritettava joka tapauksessa mätästys (kääntönä) ja vielä isompi osa ottaa osumaa…. Aluset puhtaaksi, joku riistapusikko pystyyn mihi jääny pienempi koivu ja laatikko taimea tilalle. En usko että alueella juurikääpä riskiä on sillä sekametsää, mutta vahingoitettu alikasvos voi ottaa herkemmin itiöitä itseensä. Tämä on vain yksi näkemys ja halusin tuoda sen esille. Jokainen päättää itse mitä metsilleen tekee ja sitä pitää kunnioittaa 🙂

  6. Ja ei välttämättä näytä uudistuskypsältä, mutta jos korkokasvu on pientä verrattain vaikka pankkiin niin ei suotta kannata seisottaa pystyssä…

  7. Kuviolla oli turhan paljon lehtipuuta jota täälläpäin ostetaan vain kuituna. Uudistin enimmän alan männylle. Halla panee nämäkin kuuset pariin kertaan, jos vanhan mallinsa pitää..

  8. Koneella jos tekee niin tuhoutuu suurin osa. Moottorisahamiehen jäljiltä suurin osa säästyy.

  9. Muut pois ja männyt siemenasentoon ja muokkaus. Kyllä uudistus olisi kokonaan nyt poikaa. Ei noilla näreillä oikein lähde.

  10. Tuosta lähtee niin vähän puuta, että ei kata kunnolla uudistuskuluja. Siinä valossa tuosta sakeasta kuusentaimiturkista varmasti löytyy taloudellisesti se paras ratkaisu.

Metsänhoito Metsänhoito

Kuvat