Huonokuntoisissa ojissa vesi ei virtaa

Ojitus toimii mallikkaasti parikymmentä vuotta. Ajan myötä kasvillisuus valtaa ojanpohjan. Matalat ja umpeenkasvaneet ojat eivät aina johda vettä riittävän hyvin ja tällöin pohjaveden pinta nousee, vaikka haihduttavaa puustoa olisi alueella. Vettymisen johdosta turvekerrokseen syntyy hapetonta tilaa. Tällöin syntyy hyvät olosuhteet sille, että erityisesti fosforia vapautuu esimerkiksi rauta- tai alumiiniyhdisteistä. Vettymisen vaikutukset näkyvät pian myös puustossa, jonka kasvu hidastuu. Puuston kasvulle parasta on, että pohjaveden pinta on kasvukauden aikana keskimäärin 30 cm syvyydessä. Tällöin puut voivat hyödyntää kasvuunsa hapekkaan pintamaan ravinteet.

”Valumaveden ravinnepitoisuuksien nousu liittyy todennäköisesti ojien huonoon kuntoon ja sitä kautta pohjaveden pinnan nousuun kuivatusalueella. Mikäli ojien kunnosta ja kuivatuksesta huolehditaan metsäojitusalueilla, valumaveden fosfori- ja typpipitoisuuksia voidaan paremmin hallita”, sanoo Tapion vesiensuojelun johtava asiantuntija Samuli Joensuu.

Ojien kunto vaikuttaa valumaveden ravinnepitoisuuksiin

”Ojitusalueelta lähtee aina enemmän fosforia ja typpeä liikkeelle kuin luonnontilaisilta soilta. Kuivatuksen kunnossapidolla ja hyvällä vesiensuojelulla pystytään kuitenkin vähentämään erityisesti kiintoaineeseen sitoutuneiden ravinteiden määrää ja jossakin määrin myös liuenneita ravinteita”, Joensuu jatkaa.
Metsäojitusalueiden vesistövaikutuksia on tutkittu mm. Tapion ja Luken yhteistyönä. 20 vuoden seurantajaksolla koottiin aineistoa kunnostusojituksen vaikutuksista kiintoaine- ja ravinnehuuhtoumiin. Kaikkiaan 75 seuranta-alueen verkostossa 40 alueella huonokuntoiset ojat kunnostettiin. Alkuperäisten ojitusten ikä seurannan alussa oli keskimäärin 30 vuotta, vanhimpien ollessa yli 50 vuotiaita. Seurannan päättyessä alkuperäisestä ojituksesta oli siten kulunut keskimäärin yli 50 vuotta. Valumavesien fosfori- ja typpipitoisuuksia seurattiin 1–3 vuotta ennen kunnostusojitusta ja 20 vuotta ojituksen jälkeen. Seurannan perusteella fosforipitoisuudet olivat korkeat ennen kunnostusojitusta, ojien kaivuu nosti hetkellisesti pitoisuuksia, mutta pitkällä aikajaksolla fosforipitoisuustaso valtaosalla kohteista laski. Typen pitoisuusmuutokset olivat keskimäärin samansuuntaisia, mutta muutos oli vähäisempi. Osalla alueista typpipitoisuus jonkin verran nousi, mutta muutoksiin voivat vaikuttaa muun muassa alueella tehdyt hakkuut.

Tavoitteena on saada homma toimimaan niin, että entistä vähemmän kiintoainesta ja ravinteita kulkeutuu vesistöihin.

Vesistövaikutusten hillitsemiseksi on 1980-luvulta lähtien kehitetty erilaisia vesiensuojelumenetelmiä. Laskeutusaltaiden, lietekuoppien, kaivukatkojen ja pintavalutuskenttien tavoitteena on hidastaa veden virtausta ja pysäyttää kiintoaineskuormaa. Hyvin toimivat vesiensuojelurakenteet voivat pidättää jopa 70–80 prosenttia veden mukana kulkeutuvasta aineksesta. ”Tavoitteena on saada homma toimimaan niin, että entistä vähemmän kiintoainesta ja ravinteita kulkeutuu vesistöihin. Tärkeätä on, että toimijat noudattavat vesiensuojeluohjeistoa ja mitoittavat rakenteet huolella.”

Yhteishankkeena koko alue kuntoon

Joensuun mukaan hyvällä suunnittelulla ja oikein mitoitetuilla vesiensuojelurakenteilla kunnostusojituksesta aiheutuva kiintoainekuormitus voidaan pitää kurissa. Hän korostaa, että kunnostusojitushankkeet olisi pystyttävä suunnittelemaan kokonaisvaltaisesti siten, että mielellään kaikki saman lasku-uoman varrella olevat tilat olisivat mukana.
”Yhteishankkeessa pystytään mitoittamaan vesiensuojelurakenteet oikein kokonaisvesimääriin perustuen. Tilakohtaisessa hankkeessa isommat vesisuojelurakenteet voivat jäädä toteuttamatta. Hyvä, hallittu suunnittelu on avainroolissa. Toteuttaminen voidaan sen jälkeen tehdä tilakohtaisina osina usean vuoden aikana.”
Suuremmilla aloilla voidaan myös paremmin hyödyntää nykyaikaisia paikkatiedon työkaluja, kuten Maanmittauslaitoksen laserkeilausaineistoa maanpinnan korkeuksista.

Lisää tietoa vesitalouden kunnostuksesta: www.otso.fi