Jotta tavoite hiilineutraalista Suomesta vuoteen 2035 mennessä saavutetaan, pelkät energiasektorin ja liikenteen päästövähennykset eivät riitä – myös maankäyttösektorin täytyy vähentää päästöjä sekä vahvistaa hiilinieluja ja -varastoja. Yksi keino tavoitteen saavuttamiseksi on hallitusohjelmaankin kirjattu turpeen energiakäytön puolittaminen vuoteen 2030 mennessä.

Turvetuotannon alasajo etenee nopeammin kuin ennakoitiin. Päästökaupan kustannusten nousu ja verotuksen kiristyminen ovat vähentäneet energiaturpeen kysyntää ja sitä myöten tuotantoa. Tuotannon vähentyessä myös turvetuotannosta poistuvien alueiden määrän odotetaan kasvavan merkittävästi edellisiin vuosiin verrattuna.

Kun turpeen energiakäytön puolittamisella tavoitellaan ilmastopäästövähennyksiä, on tuotannosta poistuneilla turvekentillä merkityksensä myös maankäyttösektorin hiilinielun- ja varaston kannalta. Voimakkaasti kuivatetuilta turvetuotantoalueilta vapautuu hiilidioksidia ilmakehään turpeen hajoamisen seurauksena. Tuotannon päätyttyä turpeen hajoaminen olisi saatava hallintaan – parhaassa tapauksessa saada alue sitomaan hiiltä, vesistö- ja luonnon monimuotoisuushyötyjä unohtamatta.

Oleellista on, että alue siirrettäisiin mahdollisimman nopeasti sellaiseen käyttöön mikä hillitsisi ilmasto- ja vesistöpäästöjä tehokkaasti.

Jokainen turvetuotannosta poistunut alue on erilainen ja sopivia jatkokäyttömuotoja on usein jo yhden tuotantoalueen sisällä monia. Alueelle jäävän turpeen paksuus ja pinnanmuodot vaikuttavat siihen, millaiseen jatkokäyttöön alue ja sen eri osat parhaiten sopivat. Turvetuotannon päätyttyä voidaan alueen eri osia esimerkiksi metsittää, uudelleen soistaa, rakentaa kosteikoksi, käyttää kosteikkoviljelyyn, hyödyntää biomassojen, aurinko- tai tuulivoiman tuotantoalueena.

Turvetuotantoalueiden jatkokäytön vaihtoehdot ovat varsin monipuoliset. Suonpohjien omistajilla on omat tavoitteensa jatkokäytölle (taloudellinen tuotto, virkistäytyminen, luontoarvot, hiilensidonta jne.) sekä päätösvalta jatkokäytön valinnassa. Moni maanomistaja voi kuitenkin olla uuden haasteen edessä turvetuotannosta takaisin palautuvan suonpohjan kanssa. Mitä tehdä ja miten?

Tietoa maanomistajan päätöksenteon tueksi ja välineitä turvetuotantoalueiden jatkokäytön suunnitteluun sekä ohjeistusta toteutukseen on pian saatavilla. Vuonna 2020 käynnistyneen maa- ja metsätalousministeriön Hiilestä kiinni -ilmastotoimenpidekokonaisuuden kautta rahoitetaan muun muassa useita turvetuotantoalueiden jatkokäyttöä käsitteleviä hankkeita, joiden toteutuksesta vastaavat niin valtion tutkimuslaitokset, yliopistot, oppilaitokset kuin yritykset. Hankkeissa tarkastellaan esimerkiksi turvetuotannosta vapautuvien alueiden erilaisia jatkokäyttömuotoja ja selvitetään niiden vaikutuksia hiilensidontaan, luonnon monimuotoisuuteen ja vesistöihin.

Vuoden 2023 lopulla hankkeiden tuloksena valmistuu muun muassa turvetuotantoalueiden maanomistajille suunnattu tietopaketti eri jatkokäyttömuodoista ja niiden vaikutuksista, sekä ohjeistus turvetuotantoalueiden jatkokäytön suunnitteluun. Hankkeissa kertyvää tietoa tullaan koostamaan kaikkien hyödynnettäväksi ely-keskuksen turvetuotantoalueiden jatkokäyttöä käsittelevälle teemasivustolle.

Hiilestä kiinni -hankkeet tuottavat tietoa maaomistajan päätöksenteon tueksi ja välineitä turvetuotantoalueiden jatkokäytön suunnitteluun sekä ohjeistusta toteutukseen. Olennaisinta on siirtää turvetuotannosta poistuvat alueet mahdollisimman nopeasti uuteen käyttöön – ja sitomaan hiiltä.

Kirjoittaja työskentelee vesiasiantuntijana Tapio Oy:ssä.

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.