Ursula von der Leyenin johtaman uuden EU:n komission tärkein poliittinen linjaus on esitys Vihreäksi sopimukseksi – European Green Deal. Seuraavan viiden vuoden aikana se ohjaa käytännössä kaikkea komission lainsäädäntötyötä. Vihreän sopimuksen myötä metsät ovat aikaisempaa isommassa roolissa Euroopan komission työssä. Siksi sillä tulee ajan myötä olemaan merkittävä vaikutus myös suomalaiselle metsänomistajalle.

Vihreä sopimus vastaa huutoon. Ilmastomuutosta on hillittävä, ja siihen on alettava sopeutumaan aiempaa voimakkaammin toimin. Sopimuksen päätavoite on EU:n hiilineutraalisuus vuonna 2050. Tavoitteesta vallitsee laaja yhteisymmärrys, mutta ei keinoista.

Sopimuksen metsiin vaikuttavia lainsäädäntö- ja politiikkaesityksiä ovat esitys ilmastolaiksi, metsästrategia, monimuotoisuusstrategia, teollisuusstrategia, kestävän kehityksen rahoitusstrategia, jne. Näillä EU:n byrokratian lapsilla tulee olemaan tavalla tai toisella vaikutusta siihen, miten jäsenmaiden metsiä hoidetaan ja mitä metsäsektorin toimia kannustetaan ja mitä sakotetaan.

Vihreän sopimuksen tavoite on hyvä, ja se edustaa uudenlaista kestävyysajattelua komissiossa. Se heijastelee EU:n jäsenmaissa vallitsevaa tunnelmaa, jossa ympäristökysymykset koetaan entistä tärkeämmiksi ja kiireellisemmiksi. Kuitenkin juuri kiire ja sopimuksen toimien kapea-alaisuus voivat osoittautua sudenkuopaksi.

Von der Leyen saattoi kaivaa sudenkuopan itse kertomalla, että uusi komissio saattaa Vihreän sopimuksen valmiiksi sadassa päivässä. Kiire valmistelutyössä näkyy esimerkiksi metsäasioiden kohdalla kapea-alaisuudessa ja vaikutelmassa, että riittävään alan asiantuntijoiden ja eri osapuolien kuulemiseen ei ole ollut aikaa. Tämä heijastunee jatkossa siihen, miten hyvin komissio pystyy sitouttamaan eri tahot sopimuksen taakse. Ilman riittävää sitouttamista sopimus ei tule käytännössä toimimaan.

Metsäasioiden osalta sopimusta kannattaisi vielä jalostaa. Metsäalan mahdollisuus vaikuttaa ilmastoasioihin nähdään sopimuksessa liian kapea-alaisesti. Tämä ilmenee esimerkiksi niin, että biotalouden merkitystä fossiilitalouden syrjäyttämisessä ei juurikaan nähdä. Kuvaava on, että sopimus viittaa moniin EU:n strategioihin, mutta ei sen vuonna 2018 julkaistuun biotalousstrategiaan.

EU:n maiden metsiä ei ole veistetty samasta puusta. Missä mitassa sopimuksen keskeinen vaatimus metsittämisestä on järkevää eri maissa? Toimia pitäisi räätälöidä niin, että ”ilmastotuottavimmat” tavat metsäalalla otetaan käyttöön. Eri toimet ovat järkeviä vaikkapa Espanjassa ja Suomessa kuin Belgiassa ja Hollannissa.

Vihreän sopimuksen myötä EU:lla on yhä suurempi vaikutus jäsenmaiden metsäalaan ja metsänomistajiin. Sopimus onkin uusi hyvä esimerkki siitä, miten EU käytännössä harjoittaa metsäpolitiikkaa, vaikka virallisesti tämä on jäsenmaiden vastuulla.

Erityisen ongelmallista nykytilanteessa on se, että Euroopan komissiossa on silmiinpistävän vähän metsäalan asiantuntemusta. Metsäalan mahdollisuus vaikuttaa omassa asiassaan on hyvin rajallinen. Komission valmistelutyö ja metsäala kärsivät tästä. Tarttis tehrä jotain!

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.