WWF uutisoi vuosi sitten (16.5.2019) teettämästään tutkimuksesta, jonka mukaan lähes neljä viidestä suomalaisesta rajoittaisi avohakkuita. Yle otsikoi asian samoin sanoin. Pienemmällä präntillä molemmissa teksteissä luki, että kyseessä oli Kantar TNS -yrityksellä teetetty kysely, jossa oli tiedusteltu reilulta tuhannelta henkilöltä, olisiko avohakkuita rajoitettava lailla alueilla, joilla niistä on suurin haitta ympäristölle.

WWF ja Yle eivät ole tutkimus-termin löperössä käytössään yksin, vaan erilaisia selvityksiä, raportteja ja kyselyitä kutsutaan monestikin julkisuudessa tutkimuksiksi.

Tieteellisen tutkimuksen rajauksena pidetään sitä, että kerätty aineisto, siitä laadittu kuvaus ja tarkastelu on vertaisarvioitu ja julkaistu tieteellisessä lehdessä. Vertaisarviointi on yksi tutkimuksen laadunhallinnan työkalu, jossa käsikirjoituksen tarkastaa tavallisesti kaksi alan asiantuntijaa.

Yleensä arviointi tehdään sokkona, jolloin kirjoittajat eivätkä tarkastajat tiedä toistensa henkilöllisyyksiä. Tieteellisillä lehdillä on tutkijataustainen päätoimittaja ja toimituskunta, millä pyritään siihen, että menetelmiltään puutteellisia tai johtopäätöksiltään kyseenalaisia tekstejä ei pääse seulan läpi.

Hyvän tutkimuksen merkkejä ovat, että sen taustat ja puutteet pyritään tuomaan esiin ja tuloksia suhteuttamaan aiempiin töihin: onko tuloksissa järkeä ja mitä varauksia on syytä tehdä? WWF:n teettämä kysely poikkeaa tieteellisestä tutkimuksesta siten, että siinä ei pohdita esimerkiksi kyselyn otannan onnistumista. Uutisoinnissa korostetaan johtopäätöksiä menetelmien ja tulosten esittelyn sijaan.

Tieteellinen tutkimus on raskas aparaatti. Julkaisun valmistuminen kestää monesti vuosia, kun tulosten valmistumista – vaikkapa taimien kasvua – odotetaan ja tutkija haahuilee muun parissa. Rajatummat selvitykset puolustavat akuuteissa tiedon tarpeissa paikkaansa tai niiden avulla voidaan paikantaa tärkeimmät tutkimuskysymykset.

Vertaisarviointi ei takaa täydellistä lopputulosta eikä sitä, että tutkimus läpäisisi tiedeyhteisön kritiikin. Yksittäinen tutkimus voi muuttaa käsityksiämme ja tuoda uusia tekniikoita käyttöön, mutta tavallista on, että tieto vaatii taakseen useita tutkimuksia ja vuorovaikutusta reaalimaailman kanssa.

Yksittäinen tutkimustulos esimerkiksi maanmuokkausmenetelmän tuomasta kasvunlisästä voi olla yli- tai aliarvio keskimääräisestä tuloksesta. Useilla, eri aikoina ja eri menetelmillä tehdyillä tutkimuksilla saadaan haarukoitua toteutuvia hyötyjä paremmin. Yllättävät tutkimustulokset, jotka haastavat vallitsevat käsitykset ovat toisaalta äärimmäisen arvokkaita, mutta voivat olla myös seurausta jostakin tutkimukseen sisään rakentuneesta menetelmällisestä seikasta tai jopa virheestä. Tieto rakentuu ajan kanssa.

Tiedeviestinnässä ja tieteen popularisoinnissa mutkista tulee usein suoria, jolloin tutkimukseen sisältyvät varaukset ja rajaukset voivat unohtua. Media voi valita, minkä tasoista informaatiota se välittää.

Kirjoittaja on Luonnonvarakeskuksen tutkija.

Julkaistu Metsälehdessä 10/2020

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.