Entisaikaan tuohella oli niin suuri tarve ja merkitys, että sen keräysajalle annettiin oma nimi. Tuohikuu alkaa kesäkuun puolivälin tienoilla ja loppuu heinäkuun loppupuolella. Sinä aikana tuohi irtoaa helposti.

Tuohta käytettiin rakentamisessa malkakattoihin, alimpien hirsien eristämiseen kivijalasta ja seinillä ulkoverhouksen alla. Kalastuksessa siitä sai verrattomia kohoja, verkon painopusseja ja uppoamatonta köyttä. Rantaheinien niitossa tuohijalkineet, virsut tai tanokkaat, olivat oivalliset: niistä vesi valui pois eikä pilannut kenkää. Vanhimmat Suomesta löydetyt kirjoituksetkin olivat tuohelle raapustettuja. Mitä moninaisempia astioita ja koruja siitä sai punottua tai taiteltua.

Myös moni paikka ja henkilö on saanut tuohesta nimensä, joka kuvastaa sen tärkeyttä. Tuohisuo, Tuohiniemi tai Tuohimäki esiintyvät monessa maankolkassa. Tuohitervalla eli tökötillä oli useita käyttökohteita.

Nyt tuohi on jälleen uudessa nousussa. Tuohesta eristettyjen aineosien käyttöä tutkitaan lääketieteessä innokkaasti. Upeita tuohikoruja näkee arvokkaissakin tilaisuuksissa. Monissa näyttävissä taideteoksissa on tuohisia elementtejä. Jatkuvasti restauroidaan ja ylläpidetään museaalisia rakennuksia, joihin tuohta tarvitaan joskus isompiakin määriä. Kirkkojen paanukattojen aluskatteet ja museoiden tuohikattoiset rakennelmat ovat tutuimpia kohteita.

Tuohelle on siis markkinat ja kysyntää. Tuotantoa vaan on niukasti ja satunnaisesti.

On helppo heittää, että ”kyllähän meillä koivikoita piisaa, tuohta saadaan helposti”. Väitänpä, ettei saada. Pari ensimmäistä tuohenkiskontakertaa kyllä sujuvat sukkelaan, jos sopivia koivikoita sattuu olemaan. Vaan sitten tulee stoppi tai niukkuus. Joka koivun tuohi ei kelpaa, puu on kaukana tai tuohi on vaurioitunut.

Paras tuohenkiskontapaikka on hieskoivikko, jonka rinnankorkeusläpimitan tulisi olla vähintään 16 senttiä. Siitä saa jo noin 50 x 50 sentin tuohilevyjä. Rakentamiseen ja joihinkin askarteluihin kelpaa rauduskoivunkin tuohi. Siinä olevat kaarnan esiasteet kuitenkin rajoittavat punontatöitä.

Itse pyrin kaatamaan tuohestetut puut kahden seuraavan talven aikana

Puu saa värivian tuohenotosta, joku yksilö kuoleekin muutamassa vuodessa. Itse pyrin kaatamaan tuohestetut puut kahden seuraavan talven aikana, silloin ne kelpaavat hyvin niin kuitupuuksi kuin klapiksikin.

Tiestä kaukana olevat koivut ovat hankalia. Kiipeilypukkeja pitää raahata mukana ja tuohien kantaminen pitkältä syö tehokkuutta. Rämpimisen jälkeen koivun juurella huomaatkin, että oksiahan on alhaalta asti. Tai tikka on takonut rungon täyteen pieniä reikiä mahlakärpästen pyydystämiseksi. Tai puuta on hinkannut viereisen puun oksa, jolloin tuohi on siltä kohtaa tiukasti kiinni. Siinä se päivä sitten hupenee, suota pitkin ravatessa ja hyvää tuohipuuta etsiessä.

Jos aikoo panostaa tuohentuotantoon, pitää olla kaukaa viisas. Perusta koivikko tien varteen, tai tee tie koivikkoon. Aloita puiden pystykarsinta jo varhain, mieluiten viiden sentin vahvuisena. Paras tuohi on oksatonta, ilman karsintaa sitä harvoin löytää.

Melkein kaikki koivut karsitaan. Vielä ei voi tietää, keräätkö tuohet harvennettavista puista ja ajourilta vai päädytkö koko alueen uudistamiseen tuohenoton jälkeen.

Hieskoivujen karsinnan olen aloittanut jo kesäkuun puolivälissä. Tuohikoivun runko ei paljoa värivirheestä halpene.

KIrjoittaja on metsätalousyrittäjä. Kolumni julkaistu Metsälehti Makasiinissa 4/2019.

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.