Pitkät, kapearunkoiset ja lyhytlatvuksiset männyt huojuvat päätehakkuun jälkeen uudistusalalla. Seassa on ehkä muutama huonorunkoinen koivukin. Hyvässä lykyssä punavyökariste tai muut männyn vaivat ovat pudotelleet latvuksesta suuren osan neulasista. Tämänkaltaisiin männyn siemenpuualoihin törmää Etelä- ja Keski-Suomessa turhan usein. Innovatiivisimmat ovat ottaneet täyden ilon nykyisestä metsälaista, jolloin siemenpuuhakkuu on voitu tehdä perinteisessä mielessä harvennushakkuuikäiseen metsään.
Metsäkeskuksen joulun 2019 alla julkaisemat metsänuudistamisalojen tarkastustulokset toistavat muistakin selvityksistä tutun tuloksen. Luontaisen uudistamisen aloilla taimitiheydet ovat viljelykohteita alhaisemmat ja epäonnistumiset tavallisempia. Vain kuudessa maakunnasta seitsemästätoista yli puolet männyn luontaisen uudistamisen aloista täytti hyvän taimikon määritelmän. Osassa maakuntia hyviä taimikoita ei osunut tarkastusaloihin lainkaan. Otos on pieni, mutta ei tulos oikein millään matematiikalla mairittele.
Yksi keskeinen tapa parantaa siemenpuualojen taimettumista on varmistaa, että jätettävien puiden järeys on riittävä. Keski-Ruotsissa tehdyssä tutkimuksessa (Karlsson 2000) havaittiin, että jokainen lisäsentti rinnankorkeusläpimitassa kasvattaa männyn siemenpuiden käpytuotantoa 10 prosenttia järeysvälillä 25–43 senttiä.
Jos luontaisen uudistamisen edellytyksiä ei ole, odottelun sijaan voi viljellä.
Sekä länsinaapurissa että Suomessa on todettu, että siemenpuuhakkuun jälkeen kuluu neljästä kuuteen vuotta käpytuotannon reippaan tason saavuttamiseen. Erityisesti hakkuun jälkeen lisääntyvä valon määrä avittaa latvuksen kasvua ja kukintaa. Mitä heikompi siemenpuun lähtötilanne on, sitä pidempään uudistumisen kannalta merkittävän käpytuotantotason saavuttamiseen menee. Lähestulkoon katoavaan kansanperinteeseen kuuluvan väljennyshakkuun idea oli juuri se, että siemenpuun latvukselle annetaan mahdollisuus käynnistellä käpytuotantoa ennen päätehakkuuta.
Siinä missä oikein toteutettuna männyn luontainen uudistaminen on toimiva ja erityisesti Pohjois-Suomessa taloudellisesti järkeväksi osoitettu uudistamismenetelmä, kuusen luontaiseen uudistumiseen pohjaavasta jatkuvapeitteisestä metsänkasvatuksesta on vähemmän kertynyttä tutkimusnäyttöä. Lisääntymisbiologian näkökulmasta yhtäläisenä piirteenä näiden välillä on muun muassa se, että myös kuusella siementuotanto keskittyy järeimpiin puihin. Suomalaistutkijoiden (Nygren ym. 2017) julkaisun mukaan alle 25 sentin rinnankorkeusläpimitan kuusilta ei ole juuri lupa siemeniä odottaa.
Kun siemenpuualalla tai jatkuvassa kasvatuksessa poimintahakkuun jälkeen odottelee tarpeeksi kauan, käpyjä alkaa suurella todennäköisyydellä syntyä huononkin lähtötilanteen jälkeen. Mitä pidempään aikaa kuluu, sitä kovempi pintakasvillisuuden kilpailu syntyviä taimia on kuitenkin vastassa ja sitä useampi vuosi kasvua on menetetty. Jos luontaisen uudistamisen edellytyksiä ei ole, odottelun sijaan voi viljellä.
Kolumni on julkaistu Metsälehdessä 3/2020.
Katso lisää: Katri Himanen kertoo Metsälehden tiedeliitteen videolla siementuotannosta
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
Jutun tulokset ovat aivan samanlaisia kuin kokemukseni keskisuomalaisten männiköiden luontaisista uudistumisista.
Taimettuminen on epätasaista ja epävarmaa. Jos uudistusalalle saattuu rehevämpiä kohtia, niin miltei satavarmasti voi ennustaa, ettei niiltä männyntaimia löydä. Kaikkea muuta kuten heinää, saniasta tai lehtipuupusikkoa.
Jos taimettuminen ei siemenpuutteen vuoksi parina ensimmäisenä vuonna hakkuun jälkeen onnistu, niin saa heittää toivon hyvästä taimikosta, jos kuvion jättää omilleen. Kerran näytti tilanne toivottomalta. Pistettiin metsuri kuokkimaan laikkuja ja odotettiin, että siemenpuista tulisi uusia siemeniä.. Nyt 30 vuoden kuluttua kuviolla on puuta 150 m3/ha ja ensiharvennus alkaa olla tarpeen. Toisella 20 vuotta sitten hakatulla kuviolla tilanne oli samankaltainen. Kuokittiin laikkuja ja kylvettiin niihin siemen. Nyt kuviolla kasvaa hieno taimikko.
Hirvitilanteen vuoksi männyn istutus on liian riskialtista. Olemmekin siirtyneet pelkästään kylvöön. Kivisimmillä paikoilla laikutus ja käsinkylvö. Vähemmän kivisillä äesteys ja siinä yhteydessä kylvö. On näissäkin omat haasteensa. Kuivat keväät ja kesät viivästyttävät itämistä tai saattavat tappaa juuri itäneitä taimia suuressa määrin.
Kuusen taimettuminen riippuu siementilanteen lisäksi erityisesti maan kosteudesta. Joku varjoisa ja kostea nurkka avohakkuukuviostakin saattaa taimettua jopa liiankin hyvin. Toisin paikoin luonnontaimia syntyy, jos syntyy, istiutustaimen juurille, koska niiden varjostus pitää maan kosteana eikä heinä haittaa.
Luken Lapinjärven jatkuvan kasvatuksen koemetsän pohja on kostea, mikä mielestäni selittää sen hyvän taimettumisen. Meillä Keski-Suomessa maapohja on yleensä kuiva, jolloin pienaukkoonkin syntyy taimia erittäin vähän vaikkei aluskasvullisuustaan haittaisi. Joskus sitten kuvion heinä, saniainen, vattu ym kasvullisuuss estää kuusen luontaisen taimettumisen lähes tyystin vaikka kosteutta olsikin riittävästi.