Samaan aikaan, kun Elokapina-liike osoitti mieltään ilmaston ja luonnonkirjon puolesta istumalla Unioninkadun liikeympyrässä, osallistuin Lapin metsänhoitajien järjestämälle suoretkeilylle Tervolassa. Me suoretken varttuneemmat osallistujat olemme itsekin istuneet Unioninkadulla ekologisten kysymysten äärelle – emme tosin kadulla vaan Metsätalon luentosalissa kuuntelemassa professorin Leo Heikuraisen legendaarisia suoluentoja. Kymmeniä tunteja olen minäkin istunut Suometsätieteen laitoksen herbaariosalissa pänttäämässä sammalien ja sarojen tieteellisiä nimiä ja tuntomerkkejä. Suosammalista suursuosikkini on aina ollut lettolierosammal, tieteelliseltä nimeltään Scorpidium scorpioides.

Professori Heikurainen, tuttavallisemmin Leke, kertoi suotyyppien muodostavan kontinuumin. A.K. Cajanderin vuonna 1913 julkaiseman ekologisen suotyyppijärjestelmän pohjalta oli ehditty 1970-luvun alkuun mennessä määritellä jo pirullisen monta suotyyppiä. Muistan tenttineeni niitä noin 75 kappaletta ilman erityisen suurta menestystä.

Kontinuumikin oli forstitytölle melkoisen usvainen käsite, joka kuitenkin avautuu selkokielisesti Jukka Laineen ja Harri Vasanderin Suotyypit-oppaasta vuodelta 1998 näin: ”Varsinaiset letot vaihettuvat märemmässä päässä rimpilettoihin, kuivemmassa päässä lettokorpiin ja –rämeisiin. Ravinteisuuden vähetessä ne vaihettuvat lettonevojen kautta ruohoisiin saranevoihin. Lettojen esiintymisen edellytyksenä on kalkkipitoinen maaperä. Etelä-Suomessa ei Ahvenanmaata lukuun ottamatta juuri ole lehtoja, Pohjois-Suomessa niitä on n. 2 % suoalasta.”

Suoretkellä oppaina olivat Hirvaan metsäopiston, sittemmin Rovaniemen ammattikorkeakoulun emeritalehtorit Sirkka Jokela ja Liisa Kuutti, joiden häikäisevä lajituntemus palautti mieleen, kuinka ekologispainotteista metsänhoitajakoulutus aikoinaan oli ollutkaan. Luonnonvarakeskuksen tutkija Hannu Hökkä puolestaan esitteli rehevässä korpikohteessa metsänuudistamiskokeitaan. Suometsien käsittely on tieteen lajinsa ja siinä me suomalaiset olemme pitkäkestoisen ja perusteellisen tutkimustyön ansiosta hyviä!

Mitä haluaisin sanoa elokapinallisille nuorille kaiken edellä kirjoitetun perusteella? Ensinnäkin sen, että luonto on vahva ja sen palautumiskyky suuri erityisesti täällä boreaalisella havumetsävyöhykkeellä, missä jääkausi hävitti lähes kaiken kasvillisuuden, mutta joka pikkuhiljaa viimeisten 10 000 vuoden aikana on palannut takaisin. Toiseksi haluaisin painottaa, että toisin kuin ekokapinallisten esikuva Pentti Linkola-vainaa väitti, metsänhoitajat eivät ole panssaroituja idiootteja, vaan metsäekologiaan syvällisesti perehtynyttä porukkaa, joka yleensä pystyy ennakoimaan metsänhoitotemppujen vasteen luonnossa.

Hetkeksi vielä takaisin suolle. Retkiohjelmaan kuulunut letto oli aikoinaan ojitettu ja sittemmin ennallistettu. Kumpainenkin operaatio oli epäonnistunut, mutta suoluontoa se ei ollut häirinnyt. Lettolajisto rariteetteineen oli kestänyt ihmisen toimintaa vallan mainiosti. Nih!

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.