Harvennushakkuun suunnittelua pidetään turhan helppona. Katsotaan metsäsuunnitelmasta tai Metsään.fi:stä, mitä pitäisi harventaa. Kun ei käytä metsäasiantuntijaa metsässä, säästää välittömästi rahaa.

Harmittavan usein se säästö ei kannata. Harvennushakkuu kannattaa suunnitella huolellisesti.

Ajallaan hyvin tehty ensiharvennus kasvaa hakkuun jälkeen tukkia nopeasti. Jos hakkuu myöhästyy, iso osa kasvusta on halpaa kuitupuuta. Usein myös laadukkaimmat havupuut jäävät vesasyntyisten lehtipuiden ”piiskaamiksi”, jolloin niistä ei tule koskaan merkittävästi laadukasta tukkipuuta.

Vesasyntyiset lehtipuut kasvavat taimikokoisina ja vielä ensiharvennusikään tullessa nopeasti, koska ne ovat jo pieninä aikuisia puita. Puusolut ovat pienessä puussa täyspitkiä, toisin kuin siemensyntyisessä lehtipuun taimessa. Ensiharvennuskokoisen vesasyntyisen hieskoivun kasvu muuttuu todella hitaaksi.

Käytännössä kaikki hyvälaatuiset koivutukit tulevat siemensyntyisistä rauduskoivuista, joiden kasvu jatkuu hyvänä pitkään. Vesasyntyisistä koivuista kunnollista tukkia tulee harvoin.

Ensiharvennus kannattaa tehdä puulajista riippumatta aina ns. laatuharvennuksena. Kasvamaan jätetään laadukkaimat puut. Harmittavan suuri osa ensiharvennuksista tehdään vielä alaharvennuksena, jolloin poistetaan hakkuutavan nimen mukaisesti pienempiä puita. Silloin kasvamaan eivät jää laadukkaimmat puut.

Toinen harvennus tehdään myös laatuharvennuksena, silloin poistetaan pääosa vesasyntyisistä lehtipuista. Jätetään niistä kuitenkin osa hakkaamatta luonnon monimuotoisuutta arvostaen. Itse arvostan niitä puulajeja, joita alueella on vähiten. Erityisen arvokkaita ovat ne lehtipuut, joista tulee aikanaan järeitä säästöpuita.

Kolmas harvennushakkuu on lähes aina taloudellisesti kannattamaton tai peräti haitallinen.

Toisen harvennuksen voi tehdä ns. yläharvennuksena, jolloin poistetaan myös isoimpia tukkirunkoja. Hakkuutapa on motokuskille vaikea ja käytännössä johtaa huomattavasti pidempään kiertoaikaan. Itse en käytä yläharvennusta lainkaan.

Kolmas harvennushakkuu on lähes aina taloudellisesti kannattamaton tai peräti haitallinen. Kävelin juuri harvennetussa hämäläiskuusikossa, joiden tyvilahoisista kannoista pystyi päättelemään metsikön tulevaisuuden. Kolmas harvennus käytännössä vain vähentää puuston kasvua ja metsän hiilensidontaa.

Ensiharvennuksessa puita kannattaa jättää kasvamaan noin tuhat runkoa hehtaarille. Toisessa harvennuksessa Etelä-Suomen reheville maille jätetään 600–700 runkoa, siitä pohjoisempaan ja karuille maille noin 500 runkoa hehtaarille.

Suomessa harvennushakkuissa käytetään hakkuun jälkeisen puuston määrässä edelleen pohjapinta-alaa. Se on metsätalousyrittäjän taloudellisen tuloksen kannalta harmittavaa. Jos metsä oli ennen hakkuuta riukuuntunut, se jää liian tiheäksi. Jos taimikko oli syntynyt liian harvaksi, harvennetaan liikaa.

Pohjapinta-alan käyttö oli harvennuksissa tarpeellinen 1960–1980-luvuilla, muuten harsinta olisi pitänyt puuston määrän kasvun kannalta liian pienenä. Harvennuksilla olisi hakattu liikaa isoja puita.

Harvennuksen jälkeinen runkoluku on helppo määrittää. Jokaisella metsätalousyrittäjällä on metsurinmitta. Ympyrän pinta-ala on säde x säde x pii. Itse käytän 11,28 metrin sädettä, jolloin ympyrän pinta-alaksi tulee 400 neliötä. Kun mitan kanssa pyörähtää, jokainen sen sisäpuolelle jäänyt runko vastaa 25 runkoa hehtaarilla.

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.