Juhani Viitala harmittelee kirjassaan ”Metsäpolitiikan valtaa ja vääntöä” politiikan ja rakenteiden uudistamiseen liittyviä pitkiä jopa 15–25 vuoden viipeitä. Hidasta näyttää olevan myös metsänhoidon ongelmien ratkaisu ja hyväksi todettujen toimintatapojen läpivienti.

Vuoden 1949 harsintajulkilausuma ei lopettanut harsintahakkuita. Valtio ja firmat siirtyivät selkeisiin uudistamishakkuisiin 1950-luvulla. Avohakkuisiin perustuvaan viljelymetsätalouteen siirryttiin yksityismetsissä laajemmin vasta 1960-luvulla.

Professori Yli-Vakkurin tutkijaryhmä teki 1960-luvun lopulla selvityksen uudistamismenetelmien onnistumisesta. Viljelytulokset olivat kaukana toivotusta ja luontaisen uudistamisen tulokset vielä kauempana. Käytäntö ei ilahtunut tuloksista. Erään piirimetsälautakunnan päämetsänhoitaja toivotti Yli-Vakkurin ei-toivotuksi henkilöksi alueelleen.

Vaikka tutkimukseen ja kehittämiseen panostettiin mittavasti, vei korjausliikkeiden löytäminen ja käytäntöön vienti aikaa. Vasta nyt, 50 vuotta myöhemmin, valtaosa viljelyaloista on hyviä. Luontaisen uudistamisen aloista edelleen alle puolet on hyviä.

Käytäntö ei ilahtunut tuloksista.

Vaikka 1960-luvulla viljelyt eivät onnistuneet kovin hyvin, niin vakuustalletusten ja verohuojennusten ansiosta taimikot hoidettiin.

Kuusen istutustulosten paranemisessa on mätästyksellä ollut ratkaiseva rooli. Se ei ainoastaan paranna taimien eloonjääntiä vaan nopeuttaa myös niiden alkukehitystä.

1990-luvun laman jälkeen on tuskailtu taimikonhoidon rästien kanssa. Kampanjat ja tuet eivät ole auttaneet, vaan rästit ovat kasvaneet koko ajan. Ei ole löytynyt yhtä toimivaa kannustejärjestelmää kuin vakuustalletukset ja verotuet olivat aikoinaan.

Ongelma on kumuloitunut vuosikymmeniä. Tuloksena ovat mittavat taimikonhoitorästit ja kannattamattomien ensiharvennusten suma. Ministeriön ja tutkijoiden kiinnostus on ollut muualla kuin tässä puuntuotannon pullonkaulassa.

Firmat saivat rästinsä haltuun vuosikymmeniä sitten toimenpiteiden pohjalta päivittyvillä metsäsuunnitelmilla. Yksityismetsätalous on vasta nyt ottamassa käyttöön samoja työkaluja. Nyt varsinainen ongelma on kuitenkin metsänomistajien ja metsureiden ikärakenne. Tarvitaan uusia ratkaisuja palveluiden ja työvoiman tarjontaan.

Professorit Hakkila ja Kärkkäinen julkaisivat 20 vuotta sitten artikkelin ”Hirvestäjä metsänomistajan kukkarolla” (Metsätieteen aikakauskirja 11/1999). He ehdottivat talvikannan pudottamista 30 000–40 000 eläimen tasolle, jolloin hirvivahingot puolittuvat ja monimuotoisuus paranee. Tästä ja myöhemmästä kritiikistä huolimatta hirvipolitiikka on jatkunut hirvestäjien ehdoilla. Tilanne paranee vasta, kun vahingonkärsijöille tulee asiassa aitoa sananvaltaa.

Metsäväen intoa korjata isoa käytännön ongelmia kuvaa NKP:n keskuskomitean jäsenen toteamus: ”Teimme paljon hyviä päätöksiä, silti kaikki jatkui aina vaan ennallaan.”

Kirjoittaja on eläkkeellä oleva Luken erikoistutkija. Kolumni on julkaistu Metsälehdessä 10/2019.

• Lisää Heikki Smolanderin kolumneja: Menneisyyden manipulointia

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.