Suomessa on 632 000 metsänomistajaa. Näkemässäni metsänhoitoyhdistyksen asiakastutkimuksessa 90 prosenttia haastatelluista ilmoitti harrastavansa metsänhoitoa. Samaan aikaan valtakunnan metsien inventointitulosten mukaan nuorissa metsissä on 800 000 hehtaaria hoitorästejä. Yhtälössä on jotakin omituista. Piilossako sitä metsänhoitoa harrastetaan vai onko kyseessä urheilusta tutuksi tullut mielikuvaharjoittelu, jossa keskitytään suorituksen suunnitteluun? On niin mukavaa käydä ostamassa erätarvikekaupasta goretex-kengät (kuitti verotukseen!) ja haaveilla, kuinka pusikot saavat pian kyytiä.

Omatoiminen metsätyö on nostettu ihanteeksi. Eipä liene sellaista metsällistä aviisia, jossa ei pari kertaa vuodessa joku vesa vetreä tai kuten tässä lehdessä tiina topakka kertoisi taluttavansa raivaussahaa pöpelikössä ja huokailisi metsätyön tuovan henkistä ja fyysistä mielihyvää. Ihan kuin siihen työhön sitten kuka tahansa noin vain pystyisi.

Sitkeä odottelu omatoimisuuden heräämisestä käytännön työhön johtaa hoitorästien jatkuvaan kasvuun. Jos hoidon tarpeessa olevaan taimikkoon ei ole pariin vuoteen ehtinyt, mikä omassa elämässä on niin muuttunut, että pusikkoon tänä vuonna kerkeää? Lomalla tehdään – ihan varmasti! Entä kun lomalla sataa? Tai on niin paha helle, ettei vaan pysty ja samalla menettäisi ainoat uintikelit. Ja ensin pitää tietysti laittaa rippijuhlia, terassin kaide ja käydä Ikeassa. Aita on maalattava ja lipputangon nuppi uusittava. Kun sitten taivaan merkit ovat lopulta kohdallaan, keli sopivan puolipilvinen ja viileä, niin eikös sahan käynnistysnaru katkea tai bensakannu ole tukevasti hukassa…..noh, mennään metsään sitten ensi viikolla, ei se niin päivän päälle voi olla.

Ihmiseen lienee sisäänrakennettu kuva omasta ehtimisestä ja jaksamisesta. On helppoa lasketella pajunköyttä omantunnon yhtään värähtämättä, kun kysytään liikunnan määrästä, salaattien syömisestä tai metsätöistä. Sitä TUNTEE itsensä paremmaksi ihmiseksi, kun vähän liioittelee omaa ahkeruuttaan.

Kulkemalla silmät auki suomalaismetsissä tämä itsensäpettäminen konkretisoituu hienojen istutustaimikoiden peittymisessä lehtipuiden varjoon. Niin paljon hukkaan menevää taimikon perustamiseen kulunutta rahaa – ja kaikki vain sen takia, kun metsänomistaja on kuvitellut selvittävänsä tilanteen itse. Vinkit metsurin palkkaamisesta ovat kaikuneet kuuroille korville. Oman ahkeruuden illuusio käy metsänomistajalle lopulta kalliimmaksi kuin työn teettäminen ammattilaisella.

Joskus myös luonto on petollinen. Vanhassa neuvojaelämässäni olin kerran selvittämässä tilannetta, kun moto oli jo tullut metsään ja sovittu ennakkoraivaus olikin jäänyt tekemättä. Isännän oli pitänyt asiasta huolehtia. Siinä me kaikki katsoimme hangen päällä töröttäviä alikasvoskuusia. Jäyhä isäntä totesi ykskantaan: ”Kyllä minä ne syksyllä raivasin, mutta kun ovat penteleet kasvaneet heti uudelleen.”

Julkaistu Metsälehdessä 3/2018

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.