Varmat ensihavainnot metsäkauriin esiintymisestä Manner-Suomessa saatiin 1903. Karjalan kannakselta kanta levisi hitaanpuoleisesti Etelä-Suomeen, mutta 1975 aloitetuilla siirtoistutuksilla leviäminen nopeutui. Viime vuosikymmenillä kannan kasvu on ollut räjähdysmäistä.

Riistahallinto myönsi ensimmäiset metsäkauriin pyyntiluvat 1991. Parissa vuosikymmenessä ilmeni, ettei pyyntilupajärjestelmällä pystytä säätelemään kantaa tehokkaasti. Valtio kyllästyi maksamaan metsäkauriin aiheuttamista maa- ja metsätalousvahingoista.

Viimeinen pisara oli tiettävästi eräs mansikanviljelijä, jolle maksetut mittavat tuhokorvaukset kypsyttivät hallinnon tekemään ainoan oikean päätöksen. Metsästysoikeuden haltijalle metsäkauriin metsästys on ollut vapaata vuodesta 2005, tietysti säädettyjen pyyntiaikojen puitteissa. Vastaavasti luovuttiin valtion maksamista korvauksista. Jos maanomistaja on tyytymätön kauriiden aiheuttamiin vahinkoihin, katsokoon peiliin: kantaa ei ole pidetty kurissa metsästyksellä.

Järjestelmä on toiminut hyvin. Kukaan ei kaipaa paluuta aikaan, jolloin viranomaiset kirjoituspöytänsä takaa antoivat kauriinmetsästyslupia.

Puuntuottajalta odotetaan nyt omaa aktiivisuutta, jotta mustikanvarpuja riittää muullekin kuin kauriille ja tuoreet kuusenistutukset säästyvät pahoilta syönneiltä. Jos metsästysoikeus on annettu jollekin seurueelle, liiallisesta kauriskannasta kärsivä puuntuottaja voi kutsua seurueen edustajat kahville ja esittää tehokkaampaa metsästystä. Jos edustajat esittävät tekosyitä, miksi ongelmaa ei voida hoitaa, puuntuottajan kannattaa mainita, että innokkaita kauriinpyytäjiä kyllä riittää, jos asia ei metsästysseuruetta kiinnosta. Kokemuksen mukaan innostus lisääntyy: saaliille ei haluta uusia jakajia.

Vielä tänä keväänä ehtii vaikuttaa ongelmaan, kun kiirettä pitää. Etenkin pukin metsästysaika on pitkä.

Valkohäntäpeuran metsästys on vapautettava turhasta byrokratiasta samalla tavoin kuin tehtiin metsäkauriin osalta 2005. Etenkin Lounais-Suomessa on viime vuosina havaittu, että nopeasti lisääntyvien hirvieläinten kannansäätely ei voi perustua viranomaismenettelyyn.

Riistaviranomaisten ilmeisesti huomaamatta valkohäntäpeurojen määrä on kaksinkertaistunut puolen vuosikymmenen aikana. Peuroja on ennen vasomiskautta noin 100 000. Pahimmilla alueilla peuroja on jopa 85 tuhatta hehtaaria kohti. Tällaista määrää ei luonto kestä. Pitää ottaa huomioon myös se, ettei valkohäntäpeura kuulu Suomen alkuperäislajistoon, vaan tuotiin Suomeen huonosti harkiten 1930-luvulla.

Tulevat eduskuntavaalit on oiva tilaisuus tentata kansanedustajaehdokkailta, miten he haluavat tulkita metsästyslain kuudetta pykälää. Sen mukaan oikeus määrätä metsästyksestä kuuluu maanomistajalle.

Vielä ei ole ollut monia ehdokkaiden esittelytelttoja. Sen verran niitä on kuitenkin ollut, että puoluekannasta riippumatta on hämmästelty, ettei valkohäntäpeuran metsästystä käsitellä samoin kuin metsäkauriin metsästystä. Vahingonkärsijällä pitää olla oikeus vaikuttaa kantaan tehokkaasti.

Kirjoittaja on professori ja puuntuottaja.

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.