Metsien monimuotoisuuden turvaaminen on paljolti lahopuujatkumon turvaamista. Luonnontilaselvityksen mukaan lahopuusta riippuvia lajeja on Suomessa 4 000–5 000, eli noin kymmenesosa kaikista maamme lajeista. Uhanalaisista metsälajeista peräti kolmasosa elää lahopuulla. Jos talousmetsissä on lahopuuta, on hyvät edellytykset huolehtia myös monimuotoisuudesta.

Lahopuun merkitykseen nähden on kummallista, että kun hakkuissa jätetään säästö- ja lahopuita, käytäntö on painottunut elävien puiden jättämiseen. Ajan kuluessa elävät puut epäilemättä kuolevat ja muodostavat lahopuuta, mutta siihen saattaa kulua aikaa jopa satoja vuosia. Esimerkiksi jos säästöpuu on tukeva mänty, voi kulua parisataa vuotta, ennen kuin se alkaa lahota.

Järeä koivu tai haapa kuolee nopeammin. Tyypillistä on, että kuolemisen jälkeen puu katkeaa myrskyssä 5–10 metrin korkeudelta. Näin syntynyt luonnonpökkelö kestää hyvin koviakin tuulia ja saattaa säilyä pystylahopuuna vuosikymmeniä. Tikat hakkaavat koloja, joita monet kolopesijät suosivat ja ottavat käyttöönsä. Erityisen tärkeitä paksuläpimittaiset pökkelöt ovat viirupöllölle, jotka tekevät pesänsä savupiippupökkelön latvaan. Myös hiiri- ja lapinpöllöt suosivat tällaisia pökkelöitä pesäpuinaan.

Talousmetsissä joudutaan pohtimaan, onko järkevää jättää ainakaan leveälatvuksisia haapoja ja koivuja eläviksi säästöpuiksi, jos ne kuitenkin katkeavat. Maahan rojahtavat leveät latvukset aiheuttavat taimivaurioita laajalle alalle. Jos hakkuukone tekisi viisimetrisen pökkelön puustoa korjatessaan, latvus saataisiin maahan hallitusti ennen istutusta. Latvuksen voisi joko jättää maapuuksi tai tehdä kuitupuuksi sen mukaan, kumpi on kokonaisuuden kannalta perustellumpaa.

Monimuotoisuusongelma on tässä ja nyt, aikaa ei ole odottaa vuosikymmeniä, että lahopuuta syntyy elävinä jätetyistä säästöpuista.

Ei ole vakuuttavia tutkimuksia, jotka osoittaisivat kokonaisten lahopuiden olevan monimuotoisuuden kannalta parempia kuin tekopökkelöiden. Sitä vastoin tiedetään, että tekopökkelöt toimivat monimuotoisuuden kannalta kuten on oletettukin.

Yksi syy vakiintuneen käytännön uudelleen arviointiin on se, että erityisesti järeiden koivujen jättäminen säästöpuiksi lisää siemensyntyistä vesakkoa. Jos alue viljellään männylle, lisääntynyt siemensyntyinen koivu lisää hirvituhoja ja kallistaa taimikonhoitoa. Kuusenviljelyaloilla haitat eivät ole niin suuria, mutta mitä enemmän perattavaa koivua syntyy, sen kalliimpaa taimikonhoito on.

Talousmetsissä on lahopuuta liian vähän asiantuntijoiden mukaan. Siksi sen lisäämisellä on kiire. Monimuotoisuusongelma on tässä ja nyt, aikaa ei ole odottaa vuosikymmeniä, että lahopuuta syntyy elävinä jätetyistä säästöpuista. Luontoväki on korostanut tätä kiirettä muun muassa pohdittaessa, voiko puuta polttaa, kun uusi kasvava puusto sitoo hiilen vasta vähitellen vuosien kuluessa. Sama kiire koskee lahopuun saamista.

Teknisesti tekopökkelöitä on helppo tehdä hakkukoneella. Koura nostetaan viiden metrin korkeudelle ja naps, uusi tekopökkelö on syntynyt. Luonto kiittää.

Jos sertifioijat eivät kiitä, on aika uusia sääntöjä.

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.