Laurén | Suot kangasmaiden vaatteissa

“Surma tulee suota myöten”, valistaa sananparsi. Suomalaisista sananparsista ei tiettävästi  löydy yhtään positiivista metaforaa suosta. Nykyäänkin suometsien surkeat puolet tuntuvat olevan kaikkien tiedossa: suometsät pilaavat ilmaston, vesistöt ja elinympäristöt, metsänhoito on hankalaa ja puunkorjuu vaikeaa. Epäonnistuneet ojitukset hävettävät. Onko suometsissä mitään hyvää? Kyllä on. Paljonkin. 

 Suurin osa ojituksista on onnistuneita. Ojiituksia tehtiin vilkkaasti 50–70 vuotta sitten. Vuosikymmenten kuluessa soilla on tapahtunut muodonmuutos. Soiden pintakasvillisuus on korvautunut kangasmaiden lajeilla, puusto kasvanut, hajanainen ja aukkoinen metsä on muuttunut tasarakenteisemmaksi. Myös maa on muuttunut, turve on painunut ja tiivistynyt, ja turpeen pinnalle on kertynyt raakahumus- eli kangashumuskerros.

Suo on muuttunut turvekankaaksi. Puustoltaan ja pintakasvillisuudeltaan näitä alueita ei enää välttämättä erota kangasmetsistä. Valtakunnan metsien inventoinnin mukaan 85 prosenttia ojitetuista soista on jo turvekangasvaiheessa. Turvekankaat ovat monella tapaa uudenlaisia metsiä, ja niiden hoitoon pätevät eri konstit kuin hiljattain ojitettuihin soihin tai kangasmaihin. Turvekankaat ovat soita kangasmaiden vaatteissa: päältä yhtä, alta toista ja toiminnaltaan aivan omanlaistaan. 

Turvekankaat ovat hyviä metsämaita, mutta ne ovat vasta kypsyneet sellaisiksi. Puuston vuotuinen kasvu on samaa tasoa kuin kivennäismaiden ravinteisuudeltaan vastaavilla kasvupaikoilla. Vuosikymmenten kariketuotanto on kerryttänyt kangashumukseen ravinteita. Kangasmaihin verrattuna nimenomaan typpeä on tarjolla runsaasti, ja yhdellä tuhkalannoituskerralla voidaan vielä turvata tasapainoinen fosforin ja kaliumin saanti vuosikymmeniksi. Ja hehtaarikasvu lisääntyy kahdesta neljään kuutiometriä vuodessa. 

Turvekankailla on myös oleellinen etu kangasmaihin nähden: vesitaloutta voidaan säädellä.  Kun lähitulevaisuuden kesäkuivuudet rankaisevat Etelä- ja Keski-Suomen kivennäismaiden kuusikoita, turvekankailla kuivuusriskeihin voidaan varautua. Vettä voidaan säästää pohjapatorakenteilla, madaltamalla ojia tai tukkimalla osa sarkaojista.

Turpeessa on luontaisesti suuri huokostilavuus, johon mahtuu vettä myös säästöön. Turvekankaalla korkeampi pohjaveden pinta vähentää hiilipäästöjä, pienentää ravinnekuormituksia ja – uusimman tutkimuksemme mukaan – parantaa kasvua. 

Kirjoittaja on suometsätieteen professori Helsingin yliopistossa.

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.