Uutiset lämpöennätysten rikkoutumisesta eri puolilla maailmaa ovat niin arkipäiväisiä, etteivät ne herätä kummoisia tunteita. Tänä vuonna on jo saavutettu korkein koskaan mitattu huhtikuinen lämpötila Euroopassa. Sen sijaan lämpenemisen todetut seuraukset saavat pysähtymään, varsinkin kun on kyse vedestä.

Tällä hetkellä kuivuudesta kärsitään suuressa osassa Espanjaa. Viime vuonna luimme jokien kuivumisesta tai vesirajoituksista useissa Euroopan maissa. Valtiot joutuvat pohtimaan, kuinka niukkuutta jaetaan kotitalouksien, maatalouden, teollisuuden ja energialaitosten välillä, jos vesipula uhkaa.

Elämme nyt 2020-luvun alkua, ja olemme vielä melko kaukana sellaisista kuivuuskausista, joita Eurooppa tulee kuluvalla vuosisadalla kohtaamaan, vaikka fossiilisia päästöjä saataisiinkin vähennettyä kunnianhimoisimpien skenaarioiden mukaan. EU-kansalaiset ja päättäjät tulevat miettimään suhtautumistaan vesivaroihin tilanteessa, jossa vuoristojäätiköiden sulaminen hankaloittaa makean veden saantia ja Välimeren pohjoispuolisilla alueilla kuivuudesta johtuva aavikoituminen etenee.

Suomeen ilmastomallit eivät ennusta kroonista vesipulaa vaan päinvastoin sateisuus todennäköisesti kasvaa. Olisi ihme, jos oman mielenkiintomme lisäksi vesivaroihimme – pohja- ja pintavesien tilaan – ei kohdentuisi kasvavaa kansainvälistä mielenkiintoa. Se vaikuttaisi varmasti myös metsätalouteen, kuten tänä päivänä vaikuttaa tarve ylläpitää ja lisätä hiilinieluja ja -varastoja sekä monimuotoisuutta.

Esimerkiksi metsänuudistamisella on monia hyvin tunnettuja vaikutuksia vesielinympäristöjen ekologiaan ja veden laatuun. Siksi metsäsertifioinnit rajaavat rantojen hakkuita suojavyöhykkeillä. Vaatimuksia on viime aikoina kiristetty. Näiden uusienkin vähimmäisvaatimusten riittävyyttä monessa kohdassa haastaa muuttuva ilmasto, jossa talviaikaiset rankkasateet ja lämpötilan nousu voimistavat vesistöjen rehevöitymistä.

Kuvitellaan, että tänään PEFC-sertifioinnissa mukana oleva maanomistaja tekee puron, joen tai järven rannalla olevalla uudistusalueella kymmenen metrin etäisyydelle vesirajasta investoinnin maanmuokkaukseen ja istutukseen sekä myöhemmin taimikonhoitoihin. Investointi on taloudellisesti perusteltu, jos luottaa siihen, että sertifioinnin tai lainsäädännön kautta tulevat käytön rajoitukset vesien varsilla ovat nyt lopullisia ja niiden toistaiseksi jatkunut tiukkeneva kehitys pysähtyi tämän vuosisadan alkuun.

Pienempää hukkainvestoinnin riskiä talouteensa hakeva voi pyytää ammattilaiselta apua nykyistä minimivaatimusta leveämmän, poimintahakkuin käsiteltävän suojavyöhykkeen määrittämiseen.

Peitteisyyttä ylläpitävä metsänkäsittelytapa vesien rannoilla tuottaa muitakin hyötyjä kuin edellä todettu taloudellisen riskin hallinta. Suomessa on satojatuhansia kilometrejä puustoista rantaviivaa. Rantametsillä on iso monimuotoisuuspotentiaali niin vesi- kuin metsäluonnon kannalta. Kun mietimme, missä erityisesti Suomen luonnon tilaa kannattaisi parantaa, yksi suunnitelma on jo valmiina. Se on luontoon vedellä piirretty.

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.