Naapurustomme kevätretki vanhalle kalkkilouhokselle, kotikylän erikoiselle luontokohteelle, tuotti kiinnostavan yllätyksen. Kiinnitin huomiota louhoksen ympärillä tehtyyn harvennushakkuuseen ja aloin selaamaan netistä, mitä uhanalaisia lajeja kohteelta on tunnistettu.

On nimittäin niin, että jos metsässä tiedetään olevan uhanalaisen lajin esiintymä, se tulee noteerata hakkuun suunnittelussa. Tähän velvoittaa metsäsertifioinnin vaatimus. Ja olin varma, että kyseisestä paikasta ”uhareita” on löytynyt.

Suomen kallioperä on karu. Runsaslajisen ja vaateliaan kasvillisuuden kannalta edullisimpien kivilajien, esimerkiksi kalkkikiven, osuus on promillen luokkaa ja tästä osuudesta 99 prosenttia on piilossa maan uumenissa. Kalkkikivipinnat ovat lievästi ilmaistuna äärimmäisen harvinaisia kasvualustoja, kuitenkin lajistoltaan erottuvia ja monimuotoisia.

Kun tähän yhdistetään kalkkikallioiden nakertaminen kaivoksilla sekä lajien kasvuolosuhteita heikentäneet metsätaloustoimet, on ymmärrettävää, että pelkkiin kalkkipintoihin erikostunut lajisto on lähes kokonaisuudessaan päätynyt uhanalaisuuden arvioinnissa punaiselle listalle.

Laji.fi-verkkopalvelu paljasti retkikohteeltamme havaituksi neljä uhanalaiseksi luokiteltua ja seitsemän lähellä uhanalaisuutta olevaa, silmälläpidettävää lajia. Suurin osa oli sieniä, kaksi kotiloa, yksi kämmekkä ja kaksi jäkälälajia. Yllätys oli se, että toinen jäkälistä oli kuvattu tieteelle uutena lajina vuonna 2019. Lajille annettu nimi nostatti kotiseutuylpeyttä: sipoonmustuainen.

Metsähallituksen juuri julkaisema raportti kokoaa yhteen 181 valtion talousmetsäkohteella tehdyn lajistokartoituksen tulokset. Kartoituksella kerättiin tietoa uhanalaiseksi ja silmälläpidettäväksi luokitelluista tai vanhaa metsää indikoivista jäkälä-, sammal- ja kääpäesiintymistä pääosin 1950–80-luvuilla uudistetuissa metsissä.

Jäkälien osalta tässä kartoitustuloksessakin on kiinnostava yllätys: uhanalaisia tai silmälläpidettäviä jäkälälajeja havaittiin kaikilta kartoituskohteilta.

Lajien uhanalaisuuden arviointia tehdään parhaan saatavilla olevan tiedon valossa. Se on eri asia kuin täydellinen ymmärrys tuhansien lajien elinympäristövaatimuksista. Punaiselle listalle on päätynyt muutamia jäkäliä, jotka ovat elinympäristö- ja kasvualustavaatimuksiltaan varsin vaatimattomia, esimerkiksi ohuella lehtipuulla viihtyviä. Tieto voidaan ottaa huomioon seuraavassa arvioinnissa.

Sitä ennen, varmasti jälkeenkin, metsänomistajat ja metsäammattilaiset ratkovat leimikko kerrallaan paikkatiedossa näkyvien lajiesiintymämerkintöjen arvoitusta. Niiden noteeraaminen on tärkeää, mutta kaikki esiintymät eivät todellakaan ole samanarvoisia. Myöskään tiedot eri lajien turvaamistoimista eivät ole kattavia.

Sipoolaisen metsän omistajaa on ehkä kiinnostanut tietää, voiko hänen harvennushakkuunsa vaikuttaa maailman toistaiseksi ainoaan tunnettuun sipoonmustuaisen esiintymään. Valitettavasti kukaan ei ole osannut sitä tarkasti kertoa, koska lajista tiedetään ulkomuodon ja dna-sekvenssin lisäksi vain sen kasvualusta, kalkkipitoinen kivi.

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.