Metsänhoidon kestohuolenaiheita on sopivan siemenen saatavuus. Eikä syyttä. Maatiaissiemenen ja parhaan jalostetun siemen ero on kymmeniä prosentteja puuston tilavuuskasvussa. Kuusen jalostettua siementä on tuotu viime vuosina pääasiassa Ruotsista pahimmillaan neljännes käyttömäärästä, kun kotimaisesta on ollut uupelo. Yleensä sujuu paremmin.

Siemenen pitää olla lisäksi kullekin kasvupaikalle ilmastollisesti sopivaa, eikä sitä voi siirtää paikasta toiseen kuinka tahansa. Ylijäämä yhdessä osassa maata ei auta toisaalla.

Kuusi on ollut hirven vuoksi metsänviljelyssä riskittömin valinta, ja on sitä taimikkovaiheessa edelleen. Kuumat, kuivat kesät ja ylipäänsä ilmastonmuutos kasaavat kuitenkin tummia pilviä kuusen ylle, minkä vuoksi kiinnostus muita puulajeja kohtaan on virinnyt.

Toimintaympäristö muuttuu nopeasti myös muista syistä. Lapissa metsänviljelyala on äkisti supistunut. Taustalla on poliittinen päätös suosia jatkuvaa kasvatusta valtion mailla. Tarvitaanko siementä jatkossa pysyvästi aiempaa vähemmän, vai iskeekö jonkin ajan kuluttua täydennysviljelybuumi luontaisen uudistumisen tulosten jäädessä toiveita heikommaksi?

Turpeennoston nopea romahdus ja Ukrainan sodan vuoksi mahdollinen tuotannon jatkoaika heilauttelee puolestaan turvemaiden metsityssuunnitelmia. On havahduttu siihen, että turvepohjille ja hienojakoisille maille sopivan hieskoivun siementä ei olekaan kaupan hyllyllä. Pusikoitumista ei voi käytöstä poistuneilla turvepohjilla estää, mutta pitäisikö hyödyntää metsänjalostuksen mahdollisuuksia ja pyrkiä viljelemään suorarunkoisia hieskoivuja ainespuuksi, sikäli kun se onnistuu?

Biologiasta johtuva siementuotannon hitaus ja tempoileva maankäyttö sopivat huonosti yhteen. Kuten monissa maissa, siemenhuolto on Suomessa pitkälti valtiovetoista. Metsänjalostus on vaativana lajina hyvä pitää yksissä näpeissä, mutta yleisesti ottaen julkisella rahalla tuppaa olemaan yrityselämää passivoiva vaikutus. Ruotsissa siemenviljelysten omistuspohja on Suomea laajempi ja omistajina on taimituottajia ja isoja metsätalousyrityksiä.

Länsinaapurista on kopioitavissa niin ikään siementuotannon osuustoimintamalli. Siemenviljelyksen perustaminen on merkittävä investointi ja hoito osaamista ja pitkäjänteisyyttä vaativaa. Useamman yrityksen – tai metsänhoitoyhdistyksen – yhteisponnistuksena investointipotin saa helpommin kasaan ja pienten viritysten sijaan isolla viljelyksellä voi olla ammattimainen hoitaja. Tuotettu siemen jaetaan omistajien osuuksien mukaisesti.

Osuuskuntamallissa tuotannon kehittämiseen on varmasti kiinnostusta, kun siemen tulee omaan käyttöön. Nykyisten siementuottajiemme osaamisen kehittymistä viimeisen vuosikymmenen aikana kukinnan lisäämiseksi ja satojen suojaamiseksi on syytä tässä välissä kuitenkin kehua.

Oman siemenviljelyksen perustaminen on epäilemättä yritykselle kova paikka, mutta palkinto olisi saada jotain, mitä muilla ei ole. Siinä on pohjaa liiketoiminnalle.

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.