Vuonna 2020 metsäkeskusteluun nousi kohu-uutinen. Kansainvälinen tutkijaryhmä oli satelliittikuva-aineistoja analysoimalla havainnut, että Euroopassa hakkuiden pinta-ala oli lyhyessä ajassa lisääntynyt merkittävästi.

Suurin osa lisäyksestä oli tuloksen mukaan tapahtunut Suomessa (54 prosentin lisäys) ja Ruotsissa (36 prosentin lisäys). Poistuvan biomassan arvioitiin lisääntyneen jopa 69 prosenttia. Samaan aikaan tilastot kuitenkin kertoivat, että keskimääräinen hakkuiden pinta-ala oli Suomessa vuosina 2016–2018 lisääntynyt noin 7,6 prosenttia ja poistunut tilavuus noin 13,8 prosenttia suhteessa vuosiin 2011–2015. Ruotsissa hakkuut olivat jopa vähentyneet.

Kun tuloksia tarkasteltiin Suomen ja Ruotsin Valtakunnan metsien inventointien (VMI) aineistojen perusteella, selvisi havaitun muutoksen todellinen syy. Hakkuita löydettiin vuoden 2015 jälkeen aiempaa enemmän, koska uusilla laitteilla saatiin laadultaan parempia satelliittikuvia. Sen vuoksi hakkuiden havaitsemisen todennäköisyys oli merkittävästi parantunut tarkastelulla jaksolla. Suuri poistuneen biomassan lisäys puolestaan oli seurausta oletuksesta, että kaikissa hakkuissa – myös harvennuksissa – biomassa poistuu kokonaisuudessaan.

Analyysin perustana olivat globaalit aineistot, jotka kuvaavat puuston latvuspeittävyyden vähenemistä ajassa. Vähennyksen suuruuden perusteella on pyritty päättelemään muutoksen laatu.

Vähennyksestä ei kuitenkaan ole mahdollista luotettavasti erotella sitä, onko kyseessä luonnontuho, harvennus, avohakkuu vaiko pysyvä metsäkato. Silti samoja aikasarjoja on käytetty – sekä Suomessa että maailmalla – myös moniin muihin tutkimuksiin, kuten esimerkiksi mallintamaan hakkuiden vaikutusta tiettyjen lintulajien menestymiseen. Aikasarjojen käyttöä on jatkettu senkin jälkeen, kun yllä mainittu ongelma havaittiin.

Kohutuloksia yhdistää se, että tarkastelu on tehty pelkästään kaukokartoituksella.

Viime kesänä tuli julkisuuteen jälleen uusi kohututkimus. Sen mukaan sellaisten metsien, joissa puut ovat vähintään 15 metriä pitkiä, määrä on Euroopassa selvästi vähentynyt. Suurin vähennys, noin 20 prosenttia, oli tulosten mukaan jälleen havaittu Suomessa ja Ruotsissa.

Tälläkin kertaa Suomen ja Ruotsin VMI-mittausten perusteella tehtiin tarkastuslaskelmat. Niiden mukaan pitkien metsien määrä on tarkastelukaudella päinvastoin kasvanut, Ruotsissa 25 prosenttia ja Suomessa 35 prosenttia. Selitystä sille, miksi tämän tutkimuksen tulokset olivat täsmälleen päinvastaisia kuin maastoinventoinnin tulokset, ei ainakaan vielä ole löydetty.

Kohutuloksia yhdistää se, että tarkastelu on tehty pelkästään kaukokartoituksella. Maastomittauksia ei ole tehty, eikä tuloksia ole myöskään validoitu maastossa.

Tutkijoilla on nykyisin ulottuvillaan valtava määrä ilmaisia kaukokartoitusaineistoja. Ne eivät kuitenkaan takaa hyvää tutkimusta, ellei käytettyjen aineistojen laatua ja siihen vaikuttavia tekijöitä ymmärretä ja oteta analyysissä huomioon.

Tarina opettaa meille myös, miten tärkeitä ovat todelliset maastomittaukset. Ilman Valtakunnan metsien inventointia meillä voisi olla aivan väärä kuva metsistämme.

Kirjoittaja on metsänomistaja ja tutkimusprofessori Luonnonvarakeskuksessa.

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.