Tiedämme, että tuohi on kestävää ja pysyvää. Taskussa, ainakaan omassani, se ei juurikaan pysy. Mutta vanhoissa rakennuksissa, kivijalan ja alimmaisen hirren välissä saattaa olla pitkälti toistasataa vuotta vanhaa tuohta. Metsästäkin joskus löytyy tyhjä tuohitötterö, jonka sisältä koivu on jo lahonnut tyhjiin, mutta tuohi se olla köllöttää. Tuohi- eli malkakatossakin tuohi kestää muutaman kymmenen vuotta niin, että malat pitää välillä uusia.

Vaan mitenkä on seinässä pysymisen laita? Omassa pirtissämme on tuohipäällistä koivua kolmessa paikassa. Läpisahatut tuohilaudat kulkivat vielä ison höylän läpi ennen asennusta, eikä siinä reissussa tuohelle käynyt kuinkaan. Työhuoneen seinään naulattiin laudat vaakatasoon, joten pölyhuiskun sivelyä on harvakseltaan kohdistunut lautoihin. Eteisen sisäverhous tehtiin pystyyn naulatuista laudoista. Korkealla katossa olevien loisteputkien eteen vinottain naulattiin lautoja sillä tarkoituksella, että valo kääntyisi epäsuoraksi. Niihin kairasin lisäksi isoja toukanreikiä mukamas taiteeksi. Lampuista säteilee tuohiin lämpöä, etäisyyttä on kymmenkunta senttiä.

Mitään näistä laudoista ei ole koskaan käsitelty millään aineella. Nyt ovat olleet paikoillaan yli 25 vuotta, ja tuohi se vaan pysyy. Ei montaakaan tuohenmurua ole näinä vuosina pudonnut. Itse laudassa on saattanut tapahtua lievää kellastumista, mutta tuohen värimuutoksia en ole havainnut. Yhä niitä tykätään katsella, emme aio tehdä korjauksia tai maalauksia.

Entäpä sitten ulkona. Ammoisina aikoina olimme lampureita. Totta maar teimme myös rosvopaistikuopan ja herkuttelimme sen äärellä.

Juolahtipa mieleen tehdä pieni katos siihen vierelle. Tietysti puurunko ja lautakatto.

Kun sattui siihen saumaan kevätsirkkelöinti ja oli koivutukkia teloilla, tuli jälleen loistava idiootti-idea. Koska monien tukkien kapeneminen oli vähäistä, kertyi pintakasaan melko tasapaksuja koivunpintoja. Niitä heiteltiin kasan toiseen reunaan, josta ne kiikutettiin sahauksen päätyttyä katostyömaalle ja naulattiin pystyyn seinään, tuohipuoli ulospäin.

Tästä muistaakseni on nyt aikaa 22 vuotta. Katoksen lautakatto on kerran uusittu, mutta seinät ovat vielä hyvät ja tuohipäälliset. Maalintippaa ei ole tarvittu, ja katos on yhä melkein uuden veroinen.

Katoksessa on toki noin 40 sentin räystäät, jotka suojaavat tuohiseinää melko hyvin.

Jos pihastasi, pellonreunastasi tai hankintahakkuultasi kertyy vähäinen määrä koivutukkia, etkä malta hakata kaikkea polttopuiksi, tee niistä läpisahattua lautaa ja talleta vielä pinnat. Tukkivannesahalla saa tehtyä varsinaista läpisahattua, molemmilta sivuilta kuoripäällistä lautaa, mutta kyllä kenttäsirkkelilläkin homma onnistuu. Sisäverhouksessa aluslaudoitukseen voi käyttää särmällistä lautaa ja valita pintaan kauneimmat tuohelliset.

Läpisahatulle koivulaudalle on muutakin käyttöä, esimerkiksi tarjoilualustoina tai polttokynällä tehtyjen taulujen materiaalina. Kaiverruksiinkin koivulautaa käytetään, se tottelee talttaa hyvin, vaikka on kovaa.

Aikanaan, kun laudat tulevat tiensä päähän, niiden hävittäminen on halpaa, ekologista ja helppoa. Poikki vaan ja suoraan pesään, eikä jää kuin kourallinen tuhkaa ja lämmin uuni.

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.