Viimeaikoina olen tavannut muutamankin metsänomistajan, jotka ovat kertoneet, etteivät ole käyneet metsässään vuosiin. Ymmärrettävää on, että joskus elämäntilanteen täyttää tärkeämmät asiat tai liikkuminen on käynyt hankalaksi. Useimmiten taitaa olla kysymys kiinnostuksen puutteesta, saamattomuudesta tai metsässä odottavan työmäärän pelosta.

Kuitenkin tulisi muistaa, että meissä suomalaisissakin taitaa olla ripaus kasakan verta. Kasakkahan ottaa sen, mikä on irti.

Niin taajaman tonttien kuin mökkitonttienkin viereinen metsä on altis kasakan vierailulle. Puupino on kiva perustaa naapurin maalle, samoin pieni parkkipaikka. Kukkapurkeilla on helppo siirtää tontin rajaa hiukan rajalinjan yli.

Pikku polku syntyy helposti, aluksi koiran ja isännän pissaraitiksi, myöhemmin sen varteen on helppo kiikuttaa puutarhajätettä ja omenoita. Vuosien kuluessa pikku polusta tulee vakituinen kulkureitti useammalle taloudelle. Vanhalle jääkaapille ja muulle kaatopaikkaromulle naapurin metsä on vaivaton hävityspaikka.

Selviö on, että mitä vähemmän omistaja metsässään liikkuu, sitä alttiimpi se on oikeudettomalle käytölle.

Näin syksyisin on tarpeen tarkastaa omat talonkirjat. Nimittäin nyt on niin monessa paikassa hakkuilla pilattu minun marjapaikkani, minun sienipaikkani ja minun maisemani. Vaikka varsinaisen omistajan velkataakka ei marjastajan hartioita paina. Eipä sikäli, on hienoa, että kansalaiset harrastavat keräilyä ja rentoutumista metsissä. Kunhan vaan muistaisivat ottaa eväsroskat mukaansa.

Onpa kuulemma nähty sekin, että on rakennettu ampumalavoja lupaa kysymättä.

Meissä metsästäjissäkin on väkeä laidasta laitaan. Onneksi valtaosa on fiksuja ja ymmärtää ottaa metsänomistajaan yhteyttä ennen kuin asentaa loukkujaan tai perustaa ruokintaa tai kytispaikkaa hänen mailleen. Valitettavasti muutama velikulta on ajattelematon tai ylimielinen ja autoilee yhtenään jonkun tiluksilla, jopa epämääräisillä metsästysreissuilla. Onpa kuulemma nähty sekin, että on rakennettu ampumalavoja lupaa kysymättä.

Kaikkein törkeimpänä pidän sitä, että kaatopaikkakuorma on kipattu metsään, eikä tietenkään omaan. Sohvat ja jätesäkit ovat liian yleisiä metsänasukkeja.

Oman metsätieni varrelta löysin kerran nelipyöräisen saksilavan. Useamman metrin korkeuteen sillä olisin päässyt, jos olisi ollut tarvetta. Muutaman puhelun jälkeen selvisi, että jostakin se oli varastettu ja tuotu väliaikaiseen jemmaan metsään. Poliisisedät veivät koneen mukanaan.

Inhimillisiä erehdyksiä ja vahinkoja sattuu. Naapurin leimikko on hiukan lipsahtanut rajan yli, eikä kukaan huomaa – rajalinjat kun ovat surkeassa kunnossa. Selvitä sitten vuosien jälkeen, montako puuta minulta kaadettiin. Varsin usein sattuu sitä, että naapurin puita kuljetetaan tai varastoidaan omassa metsässä. Asia voi olla kunnossa, jos lupa on kysytty. Toisinaan tietämättömyys tai välinpitämättömyys on syynä.

Jos itsellä ei ole mahdollisuutta omaa metsäänsä tarkkailla, pidän tarpeellisena, että sen teettää jollakin toisella. Tuttu rajanaapuri voi omilla tiluksilla kulkiessaan rajankin yli tiirailla. Omaan sukuun saattaa kuulua sienestäjiä tai marjastajia, jotka voisi usuttaa metsäänsä. Jotakin paikallista metsästäjää voi pyytää jahtireissullaan heittämään lenkin sinunkin metsässäsi.

Mikäli on vihiä mahdollisesta puukaupasta, monikin toimija ilomielin kiertää metsäsi. Kunhan vaan joku.

Pyydä metsäntarkkailua

– naapurilta

– metsästäjältä

– marjastajalta

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.