Artikkeli Kaikki puu käy nyt kaupaksi, mutta lakoilla voi olla vaikutusta Erityisesti kuitu- ja energiapuulla on kysyntää, mutta myös tukin menekki on piristynyt.
Artikkeli MTK:lta uusi reitti monimuotoisuuteen, mistä rahat? MTK:n monimuotoisuustiekartta on kunnianhimoinen, mutta rahoitus herättää kysymyksiä. Sitä haetaan luontoarvokaupasta, kertoo Anna-Rosa Asikainen.
Artikkeli Luken kanta-arvio: Hirviä viime vuotta enemmän, myös vasatuotto parantunut Luonnonvarakeskuksen tuore kanta-arvio osoittaa hirvikannan kääntyneen nousuun.
Artikkeli Harvennuksille omalla koneella – ”En laskenut kannattaako” Isojokinen Matti Saarikoski tekee hoitotyöt metsissään itse, samoin harvennukset. Harvennuksia varten hankittiin oma metsäkone.
Artikkeli Porukalla hoituu – Pöllitytöt antavat talkoilla rästeille kyytiä Yhdessä metsätöissä on hauskaa, turvallista ja kerralla valmistuu suurempikin urakka, kehuvat Pöllitytöt-ryhmän perustajat.
Artikkeli Tutkija: ”Metsäalan nykyinen tilanne on ihan oikea kriisi” Tutkija Jakob Donner-Amnell on seurannut metsäteollisuutta kolmekymmentä vuotta. Nyt ala on kriisissä, josta yritykset eivät välttämättä omin voimin selviä.
Artikkeli Ikäraja Etelä-Suomessa 140 vuotta? Kansalliset vanhan metsän kriteerit tulossa keväällä Yksityismailla suojelu tulee perustumaan vapaaehtoisuuteen eikä yksityismetsien kartoitusta suunnitella.
Artikkeli Kuusiaitakin meni nurin – Intohimona joulukuuset Joulukuusen kasvatus vaatii vuosien työn, Aleksi Toikka kertoo. Hän jatkaa isänsä Hannu Toikan jalanjäljissä kuusikauppiaana ja -kasvattajana.
Artikkeli Miljoonat puukuutiot tehtaille – Elina Hopponen on yhden firman nainen Tuore operaatiojohtaja on ollut Stora Enson leivissä liki 20 vuotta.
Artikkeli Tutkijat tyynnyttelevät: Turhaa paniikkia mäntytuhoista Etelänversosurma ja okakaarnakuoriainen kurittavat kalliomaisemia, mutta talousmetsissä on vain muutamia tuholaikkuja.