Metsänomistajuuden kuherruskuukaudet taitavat olla takana päin. Liekö talvisota opettanut meille suomalaisille asenteen, että yhtään rajaviivaa ei noin vain Suomen kartalla siirrellä.

Menin paikan päälle Lapin Metsätalouspäiville uteliaana ja varmana siitä, että näiden päivien jälkeen olen taas paljon viisaampi metsäasioista. Mutta se olikin kuin hyppy syvään päähän heti sen jälkeen, kun on juuri ja juuri oppinut uimaan käsipohjaa.

Olimme tulleet jo edellisenä päivänä mummolaan eli isän ja äidin luo. Mukana oli myös poikani Mikko. Tällä reissulla minusta tulisi oikeasti metsänomistaja.

Pyysin metsäretkelle myös omat lapseni mukaan, koska heille ne metsät sitten hyvin todennäköisesti aikanaan siirtyvät. Metsätila on sukupolviasia ja sellaisena haluaisin sitä koko ajan kohdella.

Paljonko on hehtaari? Sitä ei kehtaa ääneen kysyä, ellei ole alle 12-vuotias. Netistähän sekin tieto löytyi kätevästi; hehtaari eli hehtoaari on 100 m x 100 m. Mutta mitä tarkoittaa hehtaari, kun se on piirretty suomalaiseen metsään?

Minnan kuudennessa blogissa metsäkaupat häämöttävät jo, mutta mieleen piirtyy huolia ja murheita metsänomistamiseen liittyen. Ja isää huolestuttaa pottumaan kohtalo.

Minnan viidennessä blogitekstissä Metsäkauppoja valmistellaan Minnan ja vanhempien kesken. Metsäasiantuntija astuu kuvioon mukaan.

Tähän asti kaikki oli mennyt kuin siellä kuuluisassa Strömsössä. Seuraavaksi isä kutsui koolle palaverin, jossa minä, isä ja joku isän tilaama asiantuntija kävisimme läpi sukupolvenvaihdoksen käytännön toteutuksen ja sopisimme kauppakirjaan tulevista asioista. Ja minua alkoi hirvittää. Onko tämä nyt ihan oikeasti toteutumassa?

Tie metsänomistajaksi tuntui tässä vaiheessa sokkona suunnistamiselta, mutta myös jännittävältä.

Ehkä se on se perheen esikoisen rooli, joka yllytti minut miettimään omaa osuuttani isän metsätilan suhteen. Ei olisi ensimmäinen kerta, kun ryhtyisin hommaan, jonka opettelen vasta matkan varrella.