Uutinen Valtiovarainministeriö rokottaa metsätaloutta – ensi vuoden tukirahoissa iso lasku Luonnonhoidon rahoitus puolittuu kahdeksaan miljoonaan euroon.
Uutinen Puukauppaan lisää vauhtia, hinnat edelleen laskussa Myös hakkuuaikeet lisääntyivät viime viikolla.
Uutinen Koneen Säätiö rahoittaa metsähankkeita, Elokapinalle tukea 200 000 euroa Rahoitus liittyy säätiön keväällä käynnistämään Metsän puolella -hankkeeseen.
Uutinen Metsävarakartat taas päivitetty, perustuvat vuoden 2021 VMI-tietoihin Uusia karttoja voi tarkastella Maanmittauslaitoksen Paikkatietoikkunassa.
Uutinen Kalajoen palon syytteet nurin hovioikeudessa, vapautus myös korvausvelvollisuudesta Hovioikeuden mukaan palo ei syttynyt välttämättä savukkeesta.
Uutinen Harri Huupponen valittiin MHYP:n uudeksi vetäjäksi, pesti alkaa ensi vuoden alussa Nykyinen toimitusjohtaja Jouni Tiainen jää pois yhtiön palveluksesta maaliskuussa 2024.
Uutinen Uudessa hankkeessa haetaan markkinarahaa monimuotoisuuden turvaamiseen ja vaihtoehtoja metsänomistajille MTK:n hankkeessa kehitetään työkaluja luontoarvojen arvottamiseen.
Uutinen Purra: Pääomatuloverotusta ei kiristetä missään omaisuuslajissa Sopeutustoimien ohella ensi vuoden budjettiesityksessä on panostuksia kasvuun, muun muassa T&K-toimintaan.
Uutinen Ruskomäntypistiäisen tuhot jatkunevat ensi vuonnakin Tuhoalueilla kannattaa harkita männiköiden harvennusten lykkäämistä.
Uutinen Uusi rauduskoivun siemenviljelmä Oittiin, siementä luvassa kolmen vuoden kuluttua Uudet koivun siemenviljelykset tuottavat siementä, jolla saadaan kolmanneksen lisäkasvu, Tapiosta kerrotaan.