Uutinen Johanna Buchert jatkaa Luken pääjohtajana, uusi viisivuotiskausi alkaa syyskuussa Haluamme kasvattaa tutkimuksemme kansainvälistä vaikuttavuutta ja vahvistaa rooliamme EU-tutkimuskentässä, Buchert kertoo.
Uutinen Työryhmä: Siemenviljelyksiä myös vähemmän käytetyille puulajeille Jatkossa kaikki taimitarhakylvöihin käytettävät pääpuulajien siemenet tuotetaan siemenviljelyksiltä, uudessa siemenviljelysten perustamisohjelmassa linjataan.
Uutinen Spinnovan liiketappio ylitti liikevaihdon, ”lasku oli odotettavissa” Uusi toimitusjohtaja Tuomas Oijala aloittaa viimeistään ensi vuoden alussa.
Uutinen Kansalaisilla myönteinen kuva metsäteollisuudesta, vihreiden kannoissa selvä muutos Kyselytutkimuksen mukaan vastaosa vastaajista luottaa, että teollisuus pystyy huolehtimaan puun riittävyydestä.
Uutinen Helsingin Salmisaaressa kivihiili vaihtuu pellettiin ja lämpöpumppuihin Pelletin käyttö painottuu talvikauteen, energiayhtiö Helenistä kerrotaan.
Uutinen Puulajivalinta, tuhkalannoitus ja harvennusvoimakkuus – näillä keinoilla voi vahvistaa maaperän nieluja Metsänhoidosta voi olla apua maaperän nielujen lisäämisessä ja päästöjen vähentämisessä, HoliSoils-hankkeesta neuvotaan.
Uutinen Hirviluvissa 15 prosentin pudotus, jahti käyntiin syyskuun alussa Hirvikanta on nyt pienimmillään 20 vuoteen, Suomen riistakeskuksesta kerrotaan.
Uutinen Sappin Kirkniemen tehtaalla siirryttiin uusiutuvaan energiaan, kuoren lisäksi poltetaan haketta Uusiin laitteisiin investoitiin 16,5 miljoonaa euroa.
Uutinen Koneyrittäjät: Perusväylänpidon määrärahoja on korotettava budjettiriihessä Tierahojen leikkaukset eivät ole suhdannepoliittisestikaan viisaita, Koneyrittäjät arvioi.
Uutinen Uuden metsälannoitteen pilotointi alkaa, edessä vielä lainsäädännöllisiä haasteita Puutuhkasta ja kompostista valmistettava kierrätyslannoite soveltuu kivennäismaiden metsiin.