Uutinen Kirkon metsäpolitiikka syyniin – ”Metsistä saatava tuotto tärkeää useille seurakunnille” Kirkon metsäomaisuuden taloudellinen merkitys kasvanee tulevaisuudessa, tutkija arvioi.
Uutinen Essayah: Omistajan oikeutta kunnioitettava metsänhoidossa Metsäammattilaiset ovat metsänomistajan suuri tuki päätöksenteossa, maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah arvioi.
Uutinen Alkuvuoden puukauppa kasvussa, hinnatkin nousussa Puuta ostettu jo lähes kolme miljoonaa kuutiota, Metsäteollisuus ry:n tilastoista selviää.
Uutinen Kysely: ”Ihmiset eivät halua tuulipuistohankkeita lähelleen” Luonnonvarakeskus kartoitti kansalaisten tuulivoimakantoja Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa.
Uutinen Metsähallitus: Kansallispuistojen suosio jatkuu vankkana Käyntimäärät kasvoivat viime vuonna yhden prosentin verran ja talousvaikutukset neljä prosenttia.
Uutinen Bioenergia ry vastaa: Puuenergia perustuu edelleen sivuvirtoihin Yhdistyksen mukaan puuenergian käytön odotetaan lähivuosina tasaantuvan ja kääntyvän laskuun.
Uutinen Metsäyhdistys testasi tiedot: Presidenttiehdokkaat paljastuivat metsätietäjiksi Metsätenttiin osallistuneet ehdokkaat saivat vain kiitettäviä pisteitä.
Uutinen Viikonloppuna bongataan taas lintuja pihoilla Viime talvena Pihabongaukseen osallistui yli 24 000 ihmistä yli 16 000 paikalla,
Uutinen Ympäristöjärjestöt julistivat ”luonnonmetsähälytyksen” Greenpeace, Luontoliitto, Metsäliike ja Elokapina vetoavat metsäyhtiöihin, että nämä lopettaisivat puun ostamisen luonnonmetsistä.