Uutinen HS: Metsänhoito monipuolisemmaksi, lisää puurakentamista Mittavat lisähakkuut heikentävät Helsingin Sanomien mukaan hiilinieluja, eikä bioenergiakaan ole päästötöntä.
Uutinen WWF:n Norppalive teki uuden katseluennätyksen Videolähetyksellä pyritään lisäämään tietoisuutta saimaannorpasta ja sen elintavoista.
Uutinen Huhtikuun puukaupoissa notkahdus Ostomäärä laski selvästi, mutta kantohintataso nousi prosentin edelliskuusta.
Uutinen Puunpoltto nousi huippulukemiin Teollisuuden sivutuotepuu nosti voimaloiden puunkäytön viime vuonna ennätystasolle.
Uutinen Vidgrenin säätiö palkitsi metsäkonealan osaajia Einarin Palkinnot saivat Kone Annala ja Puistometsäpalvelu Oldenburg.
Uutinen Puukaupassa nousu jatkui Viime viikolla puuta ostettiin 693 000 kuutiota, mikä on runsaat 80 000 kuutiota enemmän kuin edellisviikolla.
Uutinen Lisähakkuut eivät muuta Suomen metsiä päästölähteiksi Ilmastopaneelin tuoreen raportin mukaan alan keskeiset tutkijat ovat yksimielisiä biotalouden kestävyyteen liittyvistä perusväitteistä.
Uutinen Metsämuseo Lustolle valittu uusi johtaja Pekka Äänismaa siirtyy Lustoon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta.
Uutinen Puutarhaliitto haastaa suomalaiset puunistutukseen Tavoitteena on, että puita istutetaan Suomi 100 –juhlavuonna 100 000 kappaletta.
Uutinen Nyt metsässä pidetään koirat kiinni Erityisen alttiita häirinnän aiheuttamille vaaroille ovat maassa pesivien lintujen ja nisäkkäiden poikaset.