Uutinen UPM laajentaa Venäjällä ja harkitsee Saksaa Yhtiö investoi 50 miljoonaa euroa Chudovon vaneritehtaan laajennukseen, Saksaan kaavaillaan biojalostamoa.
Uutinen Menekinedistämismaksun voi maksaa Kuutiossakin Metsäsäätiö on sopinut yhteistyöstä sähköisen puukauppapaikan ja MHYP:n kanssa.
Uutinen Fortum kaavailee Espooseen lisää biovoimaa Yhtiö on hakenut aluehallintovirastolta lupaa uuden kattilalaitoksen rakentamiseen, jossa poltettaisiin puuperäisiä polttoaineita.
Uutinen Kuhmon uusi puukoulu palkittiin Tuupalan puukoulu on Suomen ensimmäinen massiivipuuelementtitekniikalla rakennettu koulu.
Uutinen Versowood sopi polttoainetoimituksista Vantaalle Biovoimalaan toimitetaan puunhankinnassa ja sahauksessa syntyviä bioenergiajakeita.
Uutinen Tutkimus: Metsät avuksi ilmastomuutosta vastaan Kansainvälisen tutkimuksen mukaan metsittäminen, metsäkadon vähentäminen ja metsänhoitomenetelmien kehittäminen ovat avainasemassa ilmastomuutoksen hillinnässä.
Uutinen Ritva Toivonen dekaaniksi maatalous-metsätieteelliseen Toivonen ohitti valinnassa tiedekunnan nykyinen dekaanin Marketta Sipin.
Uutinen Pienten hirvieläinten kantojen arviointia kehitetään Loimaalla selvitetään riistakameroiden ja dna-keräysten mahdollisuuksia kannanarvioinnissa.
Uutinen Paperiteollisuuden neuvottelut jatkuvat Paperiliiton hallitus antoi neuvottelijoilleen valtuudet katkaista neuvottelut.