Uutinen Juha Mäkiselle Metsämiesten Säätiön hallituksen nuija Ikäpykälä pakotti Säätiön hallituksen valitsemaan uudet puheenjohtajat.
Uutinen Puutuoteteollisuus ihmettelee Rakennusteollisuus RT:n nuivuutta Puukerrostalojen määrä on kasvanut, osuus ei.
Uutinen Suomalaiselle metsien satelliittitutkimukselle miljoonarahoitus Apulaisprofessori Miina Rautiainen kehittää matemaattista mallia metsien tarkempaan seurantaan.
Uutinen Ruotsin metsänomistajat luottavat hintojen nousevan Kruunu on heikentynyt, mikä lupaa hyvää ruotsalaisille tukin myyjille.
Uutinen Metsähallitus lomauttaa taas metsurinsa Metsähallitus lomautti viimeksi metsurinsa tammi-maaliskuussa.
Uutinen Tiilikainen ehdolla YK:n ympäristökokouksen johtokuntaan Maanantaina alkavan ympäristökokouksen pääteemana on saastumisen ehkäiseminen
Uutinen Puurakentamisen helpotukset katkeroittavat muita rakentajia Rakennusteollisuuden mukaan uudet asetukset kasvattavat puutalojen energiakulutusta.
Uutinen Bracke, Cranab ja Vimek myytiin Italiaan Nosturivalmistaja Fassia kiinnostivat ennen kaikkea Cranabin nosturit.
Uutinen EU:n energiavaliokunta: Puuta voi käyttää biopolttoaineena Seuraavaksi bioenergian määritelmää ryhtyy käsittelemään koko EU-parlamentti. EU:n lopullinen kanta selviää kevään aikana.
Uutinen Puukerrostalojen rakentamiseen vapautuksia Uusi paloturvallisuusasetus mahdollistaa kahdeksankerroksisten hotellien rakentamisen puusta.