Uutinen Kemerataimikoissa ahkeroitiin viime vuonna Taimikon varhaishoidon työmäärä nousi liki viidenneksellä lähes 50 000 hehtaariin.
Uutinen Hallinto-oikeus: Bonuksia ei mukaan tarjousvertailuun MTK:n mukaan oikeuden ratkaisu helpottaa myös metsänomistajien puukauppatarjousten vertailua.
Uutinen Lumi kaatanut puita Pohjois-Karjalassa Metsään ei vielä pidä kuitenkaan mennä tarkastuskäynnille, metsänhoitoyhdistyksestä varoitetaan.
Uutinen Jäät yhä heikkoja Viime aikojen lumisateet ohuiden ensijäiden päälle ovat muodostaneet heikompaa kohvajäätä ja heikentäneet jään laatua.
Uutinen Puukauppa lässähti välipäivinä Teollisuuden ostomäärä jäi viime viikolla 165 000 kuutioon, mikä on liki 600 000 kuutiota vähemmän kuin edellisellä viikolla.
Uutinen Kemeraeuroja jäi reilusti käyttämättä Muun muassa suometsänhoitoon ja metsäteiden rakentamiseen tarkoitetutut tuet eivät kiinnostaneet.
Uutinen Pro uhkaa paperiteollisuutta lakolla Ylityökielto ja lakko koskevat kaikkia paperiteollisuuden toimihenkilötyötä tekeviä asiantuntijoita ja niihin osallistuu lähes 3 000 toimihenkilöä.
Uutinen Kauppalehti: Metsätiet kamalassa kunnossa Harvennuksille ei näillä keleillä ole asiaa, Kauppalehti kertoo.
Uutinen Bioenergia: Metsähakkeen käyttö jäämässä tavoitteesta Hakkeen käyttö noussee tänä vuonna 8,5 miljoonaan kuutioon, mutta vuonna 2020 kulutuksen pitäisi olla 11 miljoonaa kuutiota.
Uutinen Hyvää uutta vuotta, toivottaa Metsälehti! Metsäuutiset palaavat asiaan taas ensi vuoden puolella.