Uutinen Metsähallitus etsii uusia konsteja metsureiden työllistämiseksi Tavoitteena on löytää ratkaisuja, joiden avulla voidaan jatkossa välttää metsureiden lomautukset.
Uutinen Asunta jatkaa Metsäliiton hallituksen johdossa Martti Asunta on ollut Osuuskunnan hallituksen jäsen vuodesta 2005.
Uutinen Hakkuuvauhti hiipui marraskuussa Yksityismetsistä hakattiin puuta yhteensä 4,2 miljoonaa kuutiota.
Uutinen Opastusta metsätien kunnostukseen Tapion laatima kunnossapidon opaspaketti sopii niin metsänomistajille kuin tienpidon ammattilaisillekin.
Uutinen Meto: Työskentely tykkymetsissä vaarallista Järjestön mukaan pahoille tykkyalueille ei tulisi mennä nyt lainkaan.
Uutinen Kriisi Kiinan taloudessa näkyisi Suomessakin Luken tutkijoiden mukaan kriisi näkyisi meillä muun muassa tukkipuun menekin ja hinnan laskuna.
Uutinen Metsä Group ilmoitti tuloksesta ennakkoon Tuloksen aikaista paljastamista perusteltiin epäillyllä tietomurrolla.
Uutinen Pro: Metsäteollisuus haluaa palata patruuna-aikaan Metsäteollisuuden lakot vaikuttavat toteutuessaan koko maan talouskasvuun, Ammattiliitto Prosta todetaan.
Uutinen Kuusisahatavaran vienti koheni lokakuussa Puutuoteteollisuuden viennin arvo nousi lokakuussa 272 miljoonaan euroon.
Uutinen Sellusta rehua eläimille Aalto-yliopiston kehittämällä teknologialla voidaan valmistaa mikrokiteistä selluloosaa sellutehtaissa suurella kapasiteetilla.