Uutinen Tornator lisää metsänhoitopalvelujen myyntiä ”Eniten myydään uudistamiseen liittyviä palveluita: maanmuokkausta, istutusta ja taimikonhoitoa”, yhtiön resurssipäällikkö Kauko Kärkkäinen kertoo.
Uutinen Puinen pilvenpiirtäjä suunnitteilla Tokioon Japanilaisyhtiö aikoo rakentaa 350 metriä korkean tornitalon pääosin puusta.
Uutinen Metsäteollisuus: Neuvottelukierros mahdollisti sopimusten kehittämisen Metsäteollisuus ry on vahvistanut kaikkia alan työehtosopimusratkaisut.
Uutinen Deere palkkaa lisää työntekijöitä Joensuuhun Konekauppaa on vilkastuttanut etenkin Venäjän markkinoiden kasvu.
Uutinen Hirvikannoissa selviä muutoksia Luonnonvarakeskus arvioi alkuvuonna lentolaskennoilla hirvimääriä Inarissa ja Pohjois-Karjalassa.
Uutinen Metsä Group kokeilee virtuaalista metsäsuunnitelmaa Metsävaratiedon laatu ja ajantasaisuus ovat vielä iso haaste, arvioi yhtiön jäsenpalvelujohtaja Juha Jumppanen.
Uutinen Metsätilakaupoissa viiden prosentin nousu Mediaanihinta nousi viime vuonna yhdeksän prosenttia, Maanmittauslaitoksesta kerrotaan.
Uutinen Rekallinen pellettiä kahden tunnin välein Salmisaaren uusi biovoimala vihittiin käyttöön eilen.
Uutinen Yhdysvallat tarvitsee sahatavaraa Euroopasta Rakentamisen korkeasuhdanne, Kanadan hakkuumäärien supistuminen ja rangaistustullit avaavat markkinoita eurooppalaiselle sahatavaralle.
Uutinen Kuitupuun hinta vaihtelee jyrkästi Ruotsissa Keski-Ruotsin puolella kuitupuun hinta on lähes kymmenen euroa alempi kuin maan eteläosissa.