Uutinen Järjestöt erimielisiä hallitusohjelmasta – Metsäteollisuus arvostelee, WWF kiittelee MTK:n mielestä ohjelman metsälinjaukset ovat hapuilevia.
Uutinen Uusi hallitus arvioi metsälain ja metsänhoitosuositukset Hallitusohjelmassa selvitetään muun muassa, miten Suomen hiilinieluja ja -varastoja vahvistetaan.
Uutinen Hasa-konsernilta selvä tulosparannus Kannattavuuskäyrä kääntyi jyrkkää nousuun, rahoitusasema vahvistui.
Uutinen Venäjän Karjala tehostaa metsäpalojen torjuntaa Karjalan tasavalta hankkii traktoreita, moottoripumppuja, navigointilaitteita, moottoriveneitä, selässä kannettavia palosammuttimia ja moottorisahoja.
Uutinen Pönttöbongauksessa tarkkaillaan taas pihapiirin lintuja Tapahtuma on järjestetty joka kesä vuodesta 2013, ja siihen osallistuu tuhansia ihmisiä.
Uutinen Metsätyöntekijöiden työhyvinvointi selvitetään ensi syksynä Vastaavaa kyselyä ei ole Suomessa ennen tehty.
Uutinen Taistoon vieraslajeja vastaan Vieraslajien aiheuttamat kustannukset EU:n alueella ovat noin 20 miljardia euroa vuodessa.
Uutinen Ruotsalaisyhtiö satsaa miljoonia kuusen siemensadon turvaamiseen Pahimmillaan kuusentaimien saatavuus vaarantuu Ruotsissa tietyillä alueilla siemenpulan vuoksi.
Uutinen Koneyrittäjien Jormakka: Jatkuva kasvatus vaatii korjuulta enemmän Hitaampaa, kalliimpaa ja altistaa puut vaurioille, toteaa Koneyrittäjien liitto jatkuvasta kasvatuksesta.
Uutinen Puurakentamisen markkina kasvaa Metsä Woodin uusi kertopuulinja vihittiin käyttöön Punkaharjulla.