Uutinen Suosimulaattorista työkalu metsätalouden vesiensuojeluun Ohjelmistolla voidaan laskea metsikkökuvioittain, missä kunnostusojitus on taloudellisesti kannattavaa ja missä ei.
Uutinen Puutuoteteollisuus: Jopa 60 prosenttia yrityksistä lomauttamassa 80 prosenttia alan yrityksistä ei kyselyn mukaan kuitenkaan pidä irtisanomisia ajankohtaisina.
Uutinen Packalen maa- ja metsätalousministeriön luonnonvaraosaston päälliköksi Tuula Packalen aloittaa viisivuotisen virkakautensa kesäkuun alussa.
Uutinen Koronaepidemia tuntuu Kiinan metsätuotteiden tuonnissa Sahatavara jumittaa, mutta hygieniatuotteet nostavat sellun ja selluhakkeen kysyntää.
Uutinen Taimikon ja nuoren metsän hoidon työnjäljessä paljon petrattavaa Liian varovainen harvennus niin taimikossa kuin nuoressa metsässä johti useimmin kemeran eväämiseen.
Uutinen Suomen metsät tiheytyneet ja järeytyneet, vanhojen puiden määrä ennallaan Eniten järeitä puita on Etelä-Suomessa, sata vuotta sitten niitä löytyi enemmän pohjoisesta.
Uutinen Hyvä puolukkasato pelasti poimijoiden tulot Viime vuoden marjasato oli keskinkertainen ja sienisato surkea. Puolukkaa kuitenkin riitti runsaasti myyntiin.
Uutinen Koronaa pakoon lappilaiseen virtuaalimetsään Halipuu-sovelluksella voi kuunnella tarinoita ja luonnon ääniä sekä seurata suoria lähetyksiä metsästä.
Uutinen Uusiutuvista raaka-aineista pakkausmateriaali muovia korvaamaan Lämmöllä muovattavaa selluloosaa voidaan jalostaa pakkauskalvoiksi ja kappaletavaroiksi.
Uutinen Ministeriöltä kiireellinen verkkokysely kausityövoiman tarvitsijoista Jaossa on 1500 ulkomaista kausityöntekijää. Vastausaikaa maa- ja metsätalousyrittäjillä on huomisaamuun asti.