Uutinen Helpotusta happamien sulfaattimaiden paikallistamiseen Geologian tutkimuskeskuksen karttapalvelu valjastettiin metsänhoidon vesistöhaittojen ehkäisyyn.
Uutinen Tutkimus: Soiden kuivatus vähentää suolintuja, eivät kurjet Tuoreen tutkimuksen mukaan kurjen runsastuminen ja muiden suolajien väheneminen eivät liity toisiinsa.
Uutinen Haaste: Tunnista sata lintulajia Suomessa pesii noin 25 lintulajia, joten tehtävä ei ole mitenkään mahdoton, Bird-Life Suomi kannustaa.
Uutinen Kaksi metsäkonevalmistajaa yhteen Ruotsissa Ruotsalaisyritykset ovat fuusion jälkeenkin kääpiösarjaa.
Uutinen Lepältä vastaveto Mikkosen koronatyöryhmälle Kansallinen metsäneuvosto kokoontuu käsittelemään metsäalan roolia koronanjälkeisessä jälleenrakennuksessa.
Uutinen Koronavirus vaikuttaa koko sahatavaran arvoketjuun Vaikutukset kuitenkin vaihtelevat maittain ja tuotantoaloittain.
Uutinen Ilmakuvaukset alkoivat poikkeusoloista huolimatta Ilmakuvauksella ja laserkeilauksella on suuri merkitys metsävaratiedon keruussa.
Uutinen Puuta paloi energiaksi taas ennätysmäärä Uusiutuvien energianlähteiden käyttö jatkoi viime vuonna kasvu-uralla, fossiilisten käyttö väheni.
Uutinen Metsäteollisuus ry: Metsiä hoitamalla hiilivarasto kasvuun Lunnonvarakeskuksen selvityksen mukaan metsänhoitoa tehostamalla puuvaranto kasvaisi 2,5 miljardista kolmeen miljardiin kuutioon vuoteen 2045 mennessä.
Uutinen Maaseudun työvoimapulaan haetaan ratkaisuja Töitä Suomesta -palvelu valjastetaan julkisen hallinnon tueksi.