Uutinen Maailmankaikkeuden ensimmäinen puinen satelliitti on suomalaista vaneria Satelliitilla kerätään tietoa vanerin käyttäytymisestä ja kestävyydestä avaruuden äärimmäisissä olosuhteissa.
Uutinen Savonlinnan Tiheäsaaren luonnonsuojelualue laajenee Suojelualueen pinta-ala kasvaa yli sadan hehtaarin.
Uutinen UPM Timberille valittiin uusi johtaja Antti Koulumies korvaa UPM:n talousjohtajaksi siirtyneen Aki Temmeksen.
Uutinen UPM sai kaupaksi Jyväskylän entisen vaneritehtaan alueen Redeve on jo aikaisemmin ostanut UPM:ltä Myllykosken ja Voikkaan entiset tehdasalueet.
Uutinen Metsähallitus ryhtyy käyttämään puutavara-autoissaan uusiutuvaa dieseliä Pienempiin autoihin Metsähallitus kaavailee käyttölähteeksi kaasua.
Uutinen Suomen pienin tikka on vuoden lintu Birdlife Suomi haluaa selvittää pikkutikan levinneisyyden ja kannan suuruuden.
Uutinen Metsäteollisuudella hiljainen helmikuu, tilaukset kuitenkin kasvussa Viime vuodesta tuotanto kasvoi selvästi, syynä suosiollinen vertailukuukausi.
Uutinen Luke: Nykyinen metsätuholaki kaipaa muutoksia Luonnonvarakeskus tiukentaisi lakia kirjanpainajatuhojen vuoksi mutta lieventäisi ytimennävertäjätuhojen torjumiseksi.
Uutinen Etelä-Savon metsänhoitoyhdistykset lyövät hynttyyt yhteen Etelä-Savo ja Kangasniemi-Pieksämäki yhdistyvät ensi vuoden alussa.