Uutinen Versowood investoi uuteen sahalinjaan, sahausmäärä nousee 150 000 kuutiolla Investoinnin arvo on 15 miljoonaa euroa.
Uutinen Puukauppa kasvussa, samoin hakkuuaikeet Myös keskihinnat olivat pääosin nousussa viime viikolla.
Uutinen UPM:n Pesonen: ”Kaiken kaikkiaan hyvä alku vuodelle” Jopa paperintuotannossa yllettiin positiiviseen tulokseen.
Uutinen Kuution käyttö kasvoi, mutta tulos heikkeni Sähköisellä puukauppapaikalla tehtiin kauppaa 3,4 miljoonan kuution edestä viime vuonna.
Uutinen Bioöljyvalmistajan vetäjä vaihtuu – Timo Saarelainen jättää Green Fuel Nordicin Väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Olli Honkanen.
Uutinen Metsänhoitosuositusten metsitysohjeet päivitettiin – tarjolla entistä yksityiskohtaisempaa tietoa Suosituksissa on kuvattu eri kasvupaikkojen metsitysketjut.
Uutinen Isot ajokoneet käyvät kaupaksi Ruotsissa Deere oli alkuvuonna markkinoiden ykkönen länsinaapurissa.
Uutinen Valkoposkihanhien pääjoukko yhä Luoteis-Euroopassa, Suomessa paljon metsä- ja tundrahanhia Valkoposkihanhien päämuutto on luvassa vasta vapun jälkeen.
Uutinen Kyselytutkimus: Metsänomistajat kiinnostuneita myymään hiilensidontaa Puuntuotanto silti metsänomistajille tärkeintä. Jokamiehenoikeuksien nykylaajuus tyydyttää.
Uutinen UPM ottaa varaslähdön työehtosopimuskierrokselle UPM:n vaneriyhtiössä alkavat uuden mallin mukaiset tes-neuvottelut jo vapun jälkeen.