Uutinen Maanomistajat mukaan alueelliseen luonnonhoidon suunnitteluun Metsäkeskuksen pilottihanke aktivoi metsänomistajia ehdottamaan luonnonhoitokohteita.
Uutinen Metsäsuhdeklubi – metsäalalle uusi tieteenalakerho Klubi on perustettu edistämään ihmistieteellistä metsiin liittyvää tutkimusta.
Uutinen Hankehaku toi tukea lannoitustutkimukseen ja jalostustiedon jalkauttamiseen Maankäyttösektorin ilmastokestävien toimintatapoja kehitetään 38 eri hankkeessa.
Uutinen Bioenergia: Energiahuollossa ei pidä luottaa vain tuontiin Järjestön mukaan kotimaisen pienpuun käyttöön tulisi panostaa tukiehtoja rukkaamalla.
Uutinen Puukaupassa tahti kiihtyy – ostomäärä nousi 750 000 kuutioon Koko maan keskikantohinnat olivat viime viikolla nousussa.
Uutinen Metsitystukihakemusten käsittelyssä ongelmia – tukipäätökset viivästyvät Tukea on haettu jo kaksi kertaa myöntämisvaltuuden määrä.
Uutinen Vapo on nyt Neova – uusi nimi kertoo muutoksesta Emme ole enää energiayhtiö, toimitusjohtaja Vesa Tempakka kertoo.
Uutinen Vaikea alkuvuosi painoi Pölkyn tappiolle Taivalkosken höyläämöinvestoinnin odotetaan parantavan kannattavuutta.
Uutinen Metsäteollisuus: Hallituksen riihipäätökset heikentävät tehtaiden kilpailukykyä Esimerkiksi Saksalle annetaan nyt lisää etumatkaa, vaikka sitä olisi pitänyt kuroa kiinni, Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Timo Jaatinen kertoo.
Uutinen Hallitus rajoittaa metsärahastojen metsävähennyksen käyttöä Kehysriihessä päätettiin selvittää myös yhteismetsäosuuden hankintavelan koron vähennyskelpoisuutta.