”Lumikkohypoteesi”, kuten on todettu, on Antonin ikioma lempikeksintö, mitä on keitelty kasaan oikeista ja mielikuvituselementeistä. Tosi ja taru sekoittuvat yllättävän hyvin keskenään, kuten tiedämme.

”Lumikkohypoteesi” lienee sukua spesialistipetohypoteesille. Tämän mukaan myyräsyklejä saavat yhdessä aikaan 1) myyriin erikoistuneiden ja niistä riippuvaisten petojen saalistus ja 2) joku muu tekijä, minkä ansiosta myyräkantojen kasvu hidastuu tai pysähtyy. Hypoteesin mukaan myyräkannat lähtevät pohjalta kasvuun kun saalistuspaine on riittävän alhainen. Kasvu jatkuu parin (Lapissa kolmen) vuoden ajan, kunnes saavutetaan huipputiheydet, yleensä loppuvuodesta. Kasvu ei voi jatkua enää talven yli, koska rajalliset ravintoresurssit eivät elätä tiheää myyräkantaa (muun sapuska puutteessa myyrät syövät taimetkin). Niinpä alkaa romahdus.

Romahdusta vauhdittaa petokanta, joka on vahvistunut myyrien kasvua viiveellisesti seuraten parin vuoden ajan. Vankka myyräkanta elättää petoja jopa reilun vuoden ajan. Tästä johtuu se, että myyräkanta yleensä laskee huipputalvea seuraavan kesänkin yli. Kun myyräkannat ovat painuneet riittävän alas, myös pedot nälkiintyvät ja/tai lentävät pois. Ja kun pedot poistuvat kuvasta, myyräkannat pääsevät jälleen nousemaan.

Spesialistipetohypoteesiin liittyy tiettyjä oletuksia:
1) Eliöyhteisö ei saa olla liian tuottava. Se ei toisin sanoen voi elättää runsaasti muuta, myyrille vaihtoehtoista, saalista.
2) Eliöyhteisössä pitää olla myyristä täysin riippuvaisia paikallisia petoja. Näitä ovat Fennoskandiassa ennen kaikkea lumikko ja osin kärppä.
3) Spesialistipetojen saalistusvaikutuksen myyräkantaan tulee olla viiveellisesti myyrien tiheydestä riippuvaista.
4) Koska mikään petolaji ei pysty lisääntymään niin tehokkaasti kuin myyrät, pitää olla joku tekijä, mikä hidastaa myyräkannan kasvun niin, että pedot ”saavat myyrät kiinni”.

jatkuu…