Valitettavasti tällä epidosilla metsäala tarjosi kultalautasella kuohuviinin ja megafonin kera uusia lyömaseita metsätalouden vastustajille. Mikäpä olisi parempi ase vaatia lisää suojelua, uusia rajoituksia metsien käyttöön ja lisää resursseja metsien suojeluun, kuin tämä ”raakkugate”,vaikka näillä vaatimuksilla ei olisi mitään suoraa yhteyttä nyt tapahtuneeseen. Selittelemistä lienee myös metsäteollisuuden myyntimiehillä euroopan reissuillaan.

Tapahtumien tarkka kulku selvinnee esitutkinnassa, mutta onhan tässä mielenkiintoisia piirteitä ja kysymyksiä mm. leimikon suunnittelusta. Monenlaista tietoa liikkuu tiedotusvälineissä, mutta joidenkin lähteiden mukaan lupa vesistön ylittämiseen oli myönnetty esiintymäalueen ulkopuolelta niin ettei veteen päädy kiintoainesta ja toisen uutisen mukaan ylittäminen olisi ollut kokonaan kiellettyä. Jos lupa oli, niin miten varmistettiin että raakkuja ei tuossa kohtaa ole ja mitä tehtiin vesistön laadun turvaamiseksi? Jos lupaa ei ollut, niin kuka päätti ylittämisestä? Miksi ylipäätänsä lähdettiin arvokasta vesistöä ylittämään, jos tieyhteyksiäkin olisi ollut?

Tuottamusta, tahallisuutta vai mitä, se selvinnee oikeussalissa. Varmaa lienee vain se, että tämä tapaus tulee maksamaan SE:lle niin paljon, että sillä rahalla olisi tarvittaessa tehnyt vaikka minkälaisen tien alueelle. Suljettujen ovien takana käytänee aika railakasta keskustelua.  Se jää nähtävksi miten paljon kaikki tämä tulee vaikuttamaan tavallisen metsänomistajan arkeen ja mitkä ovat kustannukset.

Hölmöintä mitä voi tehdä on vähätellä tapahtunutta, sillä suuren yleisön mielestä asiat ovat niin kuin ne näyttävät olevan, ei niin kuin ne oikeasti ovat. Niinhän se Kekkonen (se oikea) aikanaan totesi.