Voisi tietysti kysyä, että olisivatko raakut pelastuneet, jos raakkututkija olisi uhrannut rintansa asian puolesta. Hänhän olisi voinut tehdä asiasta kiireisen ilmoituksen jonnekin ja sen jälkeen pitää 2-3 tunnin hitaasti viettelevän tanssiesityksen, jonka aikana puiden ajaminen olisi keskeytynyt. Sinänsä muuten tosi jännä, että sattuikin olemaan paikalla.

Itse tekoa sen enempää puolustelematta, niin luulen, että tässä on vähän samasta tilanteesta osittain kyse, kuin siinä sadussa, jossa huudetaan, että apua, susi tulee, ja lopulta kukaan ei tule auttamaan.

Meillä on hieno järjestelmä, jossa tulee täysin mekaanisia ilmoituksia, jos metsänkäyttöilmoituskohteen lähistölläkään on jotain kiinnostavaa – ja useimmat näistä eivät vaikuta suunniteltuun hakkuuseen yhtään mitään. Samoin meillä on hienoja sertifikaatteja ja lakeja, joita noudatetaan liiankin tunnollisesti (viittaan näillä omiin kokemuksiini siitä, että UPM:lle työskentelevä motokuski jättää hakkaamatta metsälakikohteen, josta on erikseen sovittu yhtiön ja elyn kanssa, että sitä käsitellään). Nyt tilanne on sitten ollut se, että metsässä työskennellyt henkilö ei ole enää ymmärtänyt, että kyseessä on vesiuoma, jossa on joitakin aivan erityisiä arvoja, kun kaikki vesiuomat on opetettu käsittelemään samalla tavalla (suojavyöhykkeet, hallittu yliajo jne.).

Veikkaisin, että jos silta kestää armeijan ajoneuvot, niin kaipa niistä metsäkonekin menee.

Ja tietysti sellainen asiallinen kehityskohde tietysti voisi olla, että metsänkäyttöilmoituksen yhteydessä esitettäisiin myös, mistä puut on suunniteltu ajettavaksi pois. Ongelmana sitten on, että kun leimikkosuunnittelu on yleensä kai nykyään huonoa, niin nämä suunnitelmat eivät toteudu käytännössä.