Keskustelut Metsänhoito Monimuotoisuus jatkaa köyhtymistään Vastaa aiheeseen: Monimuotoisuus jatkaa köyhtymistään

Vastaa aiheeseen: Monimuotoisuus jatkaa köyhtymistään

Keskustelut Metsänhoito Monimuotoisuus jatkaa köyhtymistään Vastaa aiheeseen: Monimuotoisuus jatkaa köyhtymistään

mehänpoika

Isossa kuvassa metsiemme kuusettuminen ja sen jatkuva lisääntyminen on suurin metsiemme monimuotoisuutta heikentävä tekijä. Kuusikoiden varjostuksessa hyvin moni kasvilaji katoaa näkyvistä, ja samalla moni eläinlaji joutuu etsimään elinpiirinsä muualta.

Ilmaston kiihtyvä lämpeneminen ja siitä johtuvat erilaiset luonnontuhot kuusikoissa ei vielä ole vaikuttanut kuusikoiden perustamisen vähenemiseen. Jopa metsien hoito-ohjeita on muutettu kuusikoita suosiviksi. Esimerkkinä jatkuvan kasvatuksen hyväksyminen metsänhoitomenetelmänä.

Pääasiallinen kuusikoiden lisääjä on ollut metsiemme virkistyskäytön nimissä sallittu liian tiheän hirvikannan ylläpitäminen. Mänty ja koivu ovat hirven ruokaa. Sekapuuksi kuusentaimikoihin niitä on työlästä saada hirviltä säästymään. Siksi ainoa järkevä toimenpide on hirvitiheystavoitteiden välitön ja voimakas pienentäminen. Sitä vaatii metsäluonnon monimuotoisuus ja metsien hiilensidontakyky.