En tiedä Gla minkälaisen metsäosaamisen maineessa Suomi on maailmalla. Muutokset ovat elinaikanani oleet joka tapauksessa rajuja, suuntaan jos toiseenkin.

Vanhaan ”hyvään aikaan” puut leimattiin ns. ammattilaisten toimesta ja hakuut tehtiin talvella. Ei levinnyt juurikääpä. Nyt mopokuski sitten kaataa puut näkemyksensä mukaan ja joskus jopa omistajakin pääsee vähän sanomaan kuinka hakataan. Korjuut tehdään puunostajan ohjelmien ja tarpeiden mukaan.

Koivuviha oli aikanaan kova. Nyt niitä suositaan. Kuusen katsottiin vallanneen mäntymaat ja mäntyä alettiin istuttaa aivan liian reheville maille. Nyt sitten istutetaan kuusta joka paikkaan ja aivan liian karuillekin maille. Niitä on nyt sitten uhkaamassa ilastomuutos ja ötökät. Kaikki letot ojittiin ja tehtiin iso investointi, sellaisiinkin paikkoihin, mistä niistä ei ole ollut pienintäkään hyötyä. Kovassa innostuksessa ei paljon vesiensuojelusta välitetty. Nyt kun tämän investoinnin tuloksia sitten pitäisi hyödyntää, niitä ei saisikaan enää oikeastaan hakata ja ojitus on melkein  kiellettyä. Lähde nyt korjaamaan jotakin pientä rämekuviota, kun talvetkin on mitä on. Jatkuva kasvatus oli kriminalisoitu. Nyt  niitäkin taas sallitaan JNE. Se näkee, joka elää, kuinka tämä tarina ajatkuu, vai suojellaanko koko roska?

Suuria tunteita näyttää tarina joka tapauksessa herättävän.