Jatkuvapeitteisen kasvatuksen epäilijänä ryhdyin viisi vuotta sitten tutkimaan puunkorjuun onnistumista mustikkaturvekankaan leimikossa, jossa puusto oli valmiiksi erirakenteista. Päällä järeääkin mäntyä ja hieskoivua, seassa kaiken kokoista kuusta, yhteensä 235 kuutiota hehtaarilla. Kevättalven  pikkupakkasella korjuu onnistui yllättävän hyvin, suojakelillä kuuset saivat kuorivaurioita. Kuusia ja solakoita mäntyjä jäi hehtaarille noin tuhat runkoa, pohjapinta-alaa 12 m2 ja kuutioita 90. Vaurioituneita runkoja oli 25%. Jälkeenpäin muutama solakka kuusi on katkennut lumen tai tuulen vaikutuksesta.

Ensinäkemältä kasvua epäilin, mutta viiden vuoden jälkeen hämmästyin, kun mittasimme uudelleen viisi viiden aarin koealaa. Kasvu eteläpohjalaisella mustikkaturvekankaalla on ollut 8-10 kuutiota vuodessa, kun yli 7 cm paksuisten kuusten  lustonpaksuus on ollut keskimäärin lähes puoli senttimetriä. Ja alikasvoskuusten vuotuinen pituuskasvu huitelee 50 cm tienoilla.

Paljon on vielä tutkimatta, mutta ei se turhalta näytä, kun suometsän päästöjä tiedetään samalla hillittävän. Vaan ikiliikkuja se ei ole, kuusipolven jälkeen edessä on lienee välttämättä avohakkuu ja uudistaminen, siis jatkettua kasvatusta, ei jatkuvaa.