Niin, ei Jeevesillä liene mitään hävettävää eläinten tunnistamisestaan, onhan ne opit saatu pigupin kajuutasta sorkkaeläinten päitä katsellessa.

”Oli kutsuttu taas kerran muuan lapinmies juhlimaan Suomen itsenäisyyttä linnan kutsuille.
Kun kaukaisen vieraan käyttöön jäi runsaasti ylimääräistä aikaa, se oli käytettävä nähtävyyksien katselemiseen, ja tutustumiskohteeksi valittiin Eläinmuseo.Tottahan lappalainen olisi eläimistä kiinnostunut.
Siellä olikin Jounille näkemistä kerrakseen, ja kaikki Pohjolan otukset hän tunsi ja ilmoitti myös tuntevansa.

-Mutta nyt me näytämme teille sellaisen eläimen jota ette varmasti tunne, sanoivat oppaat osoittaen villipeuraa. -Tuo tuossa.
Jouni vilkaisi eläintä, ja hänen ruskeissa silmissään oli epäluuloinen katse, kun hän kääntyi opastajiinsa päin ja sanoi väkinäisesti naurahtaen:
-Tieten mie tuon tunnen.
-Ette voi tuntea, ette ole ikinä nähnytkään.

Lapinmies hämmentyi selvästikin Helsingin herrojen merkillisestä väitteestä, tassutteli eläimen ympäri, syynäsi ja kurkki sitä joka taholta ja sitten myönsi:
-Nähnit en tätä killa ole, vaan merkin tunnen. Tieten se on Stuorra-Piera-raukan kunteushärkä.
-Mikä niin härkä?
-Na killa se poro on, raavas, purtu poro.”

(Tuon vierailun jälkeen tuo täytetty poro oli poistettu Eläinmuseosta edustamasta metsäpeuraa.)

Lainaus kirjasta Suomen peura, Matti Montonen.

Omat rajalliset kokekemukseni metsäpeurasta rajoittuvat vain neljälle täydelle vuosikymmenelle.
Noihin vuosiin mahtuu metsäpeuran nousu ja tuho.