Lupasin palata asiaan, kun olen tarkastellut pamfletin tuon Hesarin tiedeartikkelin valossa siten, että tarkastelukulma olisi metsänomistajan näkökulma. Urakka oli yllättävän vaikea, sillä tekijöillä on kyllä selkeä näkemys Suomen metsien käytöstä hiilinieluna, mutta se on sekundäärisenä asiana ripoteltu eri puolille kirjaa, niin kuin monet muutkin poliittisten ”shakaalien” juonittelut. Esimerkiksi tämän päivän iltalehdessä oli uutinen, jossa Fordin toimitusjohtaja myöntää hulluuden sähköautoistamisessa. Tuolla kirjan sivulla törmäsin seuraavaan tekstiin sivulla 114 ( vastaavia yllättäviä mukaansatempaavia ajatusleikkejä pamfletista löyttyy niin paljon , että jokainen lukukerta vie entistä enemmän aikaa):
”Jossain vaiheessa polttomoottoreiden valmistaminen oli kokonaan lopetettu. Mutta kun akkuteknologia ei ollutkaan kehittynyt niin kuin oli oletettu, oli haja-asutusten huoltoa varten pakko kehittää moottori, joka kävi biodieselillä. Tehtaan sarjat olivat pieniä, koska moottoreita tarvittiin vain Suomessa. Muualla maailmassa haja-asutusalueista ei piitattu, ja ne olivat autioituneet. Kaikki suuria valtateitä kulkevat kuorma-autot olivat lähinnä kuljetusrobotteja, jotka kulkivat pienen johtoauton perässä pitkinä ”maantiejunina” terminaalista toiseen. Valtateiden yläpuolelle oli rakennettu sähköjohdot, joista ajoneuvot ottivat energiansa. Sivuteillä raskaat ajoneuvot eivät kulkeneet, vaan liikenne hoidettiin siellä akkukäyttöisillä keveillä ajoneuvoilla.”
Vaikka tuo on mustan huumorin sävyttämää tulevaisuuden kuvaa, luin jostain lehdestä, että Sakassa on jo testiratoja, joilla moista systeemiä jo testataan. Taustalla (toisaalla pamfletissa) on kerrottu se tosiasia, että akkujen tarvitsemista harvinaisista maametalleista käydään tulevaisuudessa säälimätön taistelu, jonka ensimmäinen uhri on luonto. (Siksi vetytalous on tekijöiden mielestä se pelastava tie).
——————–
Mutta palataan tuohon pääasiaan.
Muutama vuosi sitten oma näkemykseni ilmastoasioissa oli lähellä tuota Kurjen näkemystä, koska se näytti selkeältä. Sitten luin tuolta Kysyilmastosta.fi palstalta tuosta hiilenkierrosta säätöpiirinä. Siellä tohtori Sihto-Nissilä totesi ykskantaan, että säätöpiiriajattelu on vallan mainio keino pelkistää systeemin ydinajatus. Hän perusteli siellä keskustelussa kantaansa niin hyvin, että en pystynyt vasta-argumentoimaan . Kun sitten luin tuon pamfletin, luulin aluksi, että sen pääasia on ilmastonmuutos. Ja sen suhteen aloin ymmärtää pamfletin tekijöien näkemystä, vaikka he ihan aluksi varoittivat, ettei kysymys ole tieteellisestä dokumentista.”
Olin kauan jo lueskellut ”ilmastofoorunin” keskustelupalstoja ja siellä tämä kirja ilmestyi jälleen eteeni, kun siellä taitettiin peistä ”Ollilan termdynamiikasta”. Siellä taas tuo pamfletti käsitettiin vetytalouden uskonkappaleeksi, ja minun oli luettava kirja uudelleen. Ja yllätys yllätys! Eihän se ollutkaan ilmastonmuutoskirja vaan saarna vetytalouden puolesta, joka oli saamassa uutta myyvämpää nimeä ”Power to X”.
Sitten tuli vaihe, jolloin uskoin ,että kyseessä olisi jonkinlainen profetia ydintuhosta: menihän maailman meno aika tarkkaan tuon pamfletin piirtämän vision mukaan. Keskusteluni tuon vanhan ystäväni kanssa sai sitten minut ymmärtämään teoksen sillä tavoin, kuin sitä täällä olen esitellyt, vaikka täällä en ole paljoa puhunutkaan pamfletin syvemmistä filosofisista näkemyksistä.,
Mutta yhtä kaikki. Kun Osmo Soininvaara avasi keskustelun turpeen uusiutuvuudesta, päätin kokeilla ja ottaa osaa keskusteluun ihan itse. Ajattelin, että testaan ymmärtämiäni asioita muiden kanssa, ja yllätyin kovin, kun ei oikeastaan kukaan halunnut vasta-argumentoida näkemyksiäni, jotka olin poiminut tuolta pamfletista. Itseluottamukseni kasvoi, ja huomasin, että tällä palstalla löytyi samoja keskustelijoita kuin tuolla Osmon palstalla, joten ajattelin heittää täälläkin kommenttejametsää koskien. Sillä vielä kun pystyin liikkumaan, oli metsä se, jonne aina karkasin pahaa maailmaa pakoon.
Pamfletista avautui siis jälleen aivan uusi näkökulma! Ja tällä kertaa tämä Metsälehti on ehdottomasti se oikea foorumi asian käsittelylle.
Jokin aika sitten Anneli tuskaili kun keskustele ei etene. No eihän se voi edetä, kun keskustelu käy lillukanvarsitasolla, ja keskustelijat miekkailevat havunneulasilla toisiaan pistellen.
Minulle tuo Kurjen toteamus ilmaston lämpenemisen syy-seuraus keskustelusta sai palaamaan tekijöiden filosofiseen maailmaan. Tajusin välähdyksen omaisesti, että pamfletin on kirjoittanut joukko suomalaisia itsenäisyystaistelijoita luonnon puolesta ja kyseessä on historiallinen itsenäisyysjulistus.
On siis tarkasteltava suomalaista monituhatvuotista historiaa. Sen ajan suomalaiset ovat eläneet täällä metsien suojassa metsästä elantonsa saaden. Ja tuhansien vuosien ajan on metsä ollut aina Suomen kansan itsenäisyyden lähde.
Jos tarkastellaan viimeistä kahtatuhatta vuotta, niin ensimmäisestä vuosituhannestahan me emme juuri mitään tiedä, koska valloittajien historia vakiintui totuudeksi, ja meidän historia hävitettiin. Viikinkien ryöstöretkien saaliit hiipuivat, joten laajennettiin ryöstöretkiä aina Hämeeseen asti. Samalla kulttuuri tuhottiin ja tuotiin jostain kristinusko. Kristinusko oli jo jakautunut Rooman hajotessa ja viikingit toivat katolista oppia ja venäläiset sitten Konstantinopolin oppia, ja raja piirtyi sitten Itä-Suomeen, joka nyt on muodostumass idän ja lännen ”vedenjakajaksi”.
Mutta suomalaisuuden pelasti metsät. Syvällä metsissä luotettiin myös Ukko- ylijumalaan tai Metsätonttuun ja muihin vastaaviin. Metsien suojassa säilyi ikimuistoinen suhde metsään. Kukaan ei omistanut metsiä ennen ruotsalaisten tuloa. Metsä jaettiin erä-alueiksi, eli kullakin perheellä ja suvulla oli omat eräalueensa, mikä tarkoitti heidän oikeuttaan metsästää ja kalastaa kyseisellä alueella. Se oli käyttöoikeussuhde, ei omistussuhde. Tämä suomalaisuuden kaukaisesta historiasta tuleva ikiaikainen ajatus metsästä näyttäytyy vielä tänä päivänä ulkomaalaille käsittämättömänä asiana, eli jokamiehen oikeutena. Vielä tänäkään päivänä suomalaisella niin sanotulla ”metsän omistajalla”, ei ole omistusoikeutta sanan varsinaisessa mielessä, vaan hänellä on käyttöoikeus ja huolenpitovelvollisuus metsissään ihan niin kuin muinaissuomalaisilla oli omilla eräalueillaan.
Tämä ajattelutapa on suomalaisuuden selkäytimessä, ja siksi olemme voineet paeta metsiimme, milloin mitäkin rosvolaumaa idästä ja lännestä. Nyt meitä uhkaa rosvolauma etelästä. Aikovat muuttaa meidän ikiaikaisen turvapaikkamme ja hyvinvoinnin lähteen hiilidioksidin kaatopaikaksi. Ovat pirulaiset saamassa yliotteen, joten on kirjoitettu kirja ”Tulevaisuuden lyhyt historia”, jossa kutsutaan kaikki kynnelle kykenevät puolustamaan ikiaikaisia suomalaisia oikeuksia.
Valitettavasti maailma on päässyt niin pahaan jamaan, että maailma on jakautunut, kahteen leiriin, ja ne alkavat tuhota toisiaan. Sellaisen kuvan tuo kirja piirtää, eikä maailmaa tuhoa ilmastonmuutos vaan reilu ydinsota. Mutta arvatkaapa mistä löytyy se pieni sisukas kansa, jonka keskuudesta onnistuu pakenemaan pienen pieni ryhmä. Metsät on tuhottu, mutta ikiaikainen kyky piiloutua metsiin, auttaa tuota ryhmää löytämään pakopaikan syvältä maan uumenista. Ja niin ikiaikainen suomalainen viisaus pelastaa ihmiskunnan, ja kun ei noissa luola-asukeissa sattunut olemaan yhtään räyhähenkisyyden geeniä kantavaa, uusi uljas ihmiskunta rakentui luonnon kanssa sopusointuisesti eläen rakkauden täyttämässä maailmassa.
Tosi kaunis satu, jos jaksaa katsoa sen synkän mustan huumorin takaa.
Mutta minusta alkaa tuntua, että tuo pamfletti on todellakin elämää suurempi, sillä ei noihin aiheisiin kukaan uskalla tarttua.
Luulisi, että ainakin tuota suomalaista eräoikeuteen perustuvaa ajattelua metsistämme puolustettaisiin lujemmin. Eihän sitä lähes tuhatvuotinen ruotsalaiskausikaan saanut murrettua, ja venäläiset eivät tuoneet tänne maaorjuuttaan, niin miksi me antaisimme metsämme Euroopalle? Kai Metsänomistajien joukosta luulisi löytyvän myös filosofiseen ajatteluun pystyviä.