Kuitujen järjestystä paprussa kuvaa lähinnä orientaatio-termi. Pienimittakaavaista neliömassavaihtelua taasen formaatio, johon vaikuttavat monet asiat, mutta ehkä eniten paperimassan sakeus ja paperikemia, käytettävät retentioaineet eritoten.

Kemia vaikuttaa paperimassan taipumukseen muodostaa flokkeja eli jonkin sortin saostumia kuitukerrokseen viiralla, jonka päälle paperimassa koneen levyisestä perälaatikosta ammutaan ja jonka läpi alkaa vettä suotautua. Formaatioltaan huono paperi on pilvistä valoa vasten katsottaessa, hyvä tasaista. Yleensä tavoitellaan hyvää formaatiota, mutta tällöin hyväksytään puutteellinen retentio eli että viiran läpi pääsee karkaamaan x-määrä hienoainesta takaisin vesikiertoon.

Paperikoneilla tehtävät paperit ovat aina kuiduiltaan enemmän tai vähemmän koneen ajosuunnan suuntaisia. Syynä on se, että viiralle perälaatikosta suihkutettaessa kuitu nappaa viirasta/kuitukavereista kiinni ja oikaisee jonkin verran itseänsä, kun aloittaa taipaleensa kohti kuivaapäätä. Eniten kuituja saa orientoitumaan poikkisuuntaan päin silloin, kun massa suihkutetaan viiralle melko lailla samaa nopeutta, kuin viirakin kulkee. Silloin ajetaan nollaperällä.

Tästäpä syystä postikorttikin on jäykempi toiseen suuntaan- kuitusuuntaan.

Näin olivat asiat 20 v. sitten. Tänä päivänä saattavat länsimaissa päteä enimmäkseen samat asiat.

Olen samaa mieltä Annelin kanssa, että sellua pitää tehdä kuitupuumme hyödyntämiseksi, mutta paljon on sarkaa vielä sellun hyödyntämisessä. Anna voisi tulla puolestaan informoiduksi metsätalouden realiteeteista, jolloin ottaisi rennommin huolensa.